kestävä ja tasainen maalipinta ympäristönhoitokoneille

Kestävää ja tasaista maalipintaa helposti ja nopeasti

Monikäyttöisiltä Wille-ympäristönhoitokoneilta edellytetään erityistä kulutuksen- ja sään-
kestävyyttä, lisäksi ulkonäkökriteerit ovat korkeat. Ratkaisu haastavien hydrauliikkasylintereiden pinnoittamiseen löytyi Teknoksen niukkaliuotteisesta TEKNODUR COMBI 340 polyuretaani-
maalista, joka tasoittuu hyvin ja jonka maalikalvo muistuttaa kiilloltaan, kovuudeltaan ja ulkonäöltään lähes jauhemaalipintaa.

Vilakone Oy on Pohjois-Euroopan suurin ympäristönhoitokoneiden valmistaja 2,0 - 5,8 tonnin painoluokassa. Yrityksen päämarkkina-alueet sijaitsevat Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Venäjällä sekä Pohjois-Amerikassa. Vilakone Oy kuuluu kansainväliseen Wihuri -konserniin, jonka liikevaihto on 1,9 miljardia euroa, ja joka työllistää yli 5000 henkilöä. Vuonna 1901 perustettu Wihuri on kasvanut reilussa sadassa vuodessa pienestä perheyrityksestä kansainväliseksi konserniyhtiöksi. Wille-ympäristönhoitokoneita on valmistettu jo vuodesta 1983 lähtien.

Sylinterit haastavia maalata

Heikki Ketola vastaa Vilakone Oy:n Loimaan tehtaan kunnossapidosta ja on ollut mukana kaikissa maalaamon muutoksiin liittyvissä projekteissa. Sekä laitetoimittaja Sasmetor että maalinvalmistaja Teknos saavat Ketolalta kiitosta. ”Yhteistyö on ollut helppoa. Aina, kun olemme tarvinneet teknistä apua, olemme sitä saaneet. Teknoksen tarjoama koulutus on ollut meille erittäin tärkeää. Erityisesti koulutukseen osallistuneet nuoremmat maalarit ovat intoa täynnä, kun he tulevat Teknoksen koulutuksista”, Ketola kertoo.

Pienet, monimuotoiset kappaleet maalataan Vilakoneella käsin. ”Kaikki märkämaalilla maalattavat kappaleet ovat pyöreitä, pieniä ja haastavia pinnoittaa. Uusi TEKNODUR COMBI 340 on todella helppo maalata, sitä ei saa valumaan, ellei ala rappaamaan”, Ketola iloitsee.

Märkämaali kuin jauhemaali

Yhdessä orressa on 10 sylinteriä ja niiden maalaaminen sujuu nopeasti. ”Tällä hetkellä sylintereitä pyöräytetään maalattaessa varttikierros, mutta tarkoitus olisi säätää ripustus siten, että sylinteri pyörähtää puoli kierrosta kerralla. Näin maalausprosessi nopeutuu entisestään”, Ketola suunnittelee.

”TEKNODUR COMBI 340 polyuretaanimaali tasoittuu hyvin ja sen pinta vastaa kiilloltaan ja kovuudeltaan lähes jauhemaalipintaa. Kun pohjat ovat kunnossa ja suutin ei ole kulunut, sillä saa aikaan todella hyvän pinnan. Vain asiantuntija pystyy erottamaan, kumpi kappaleista on maalattu jauhemaalilla ja kumpi 340 polyuretaanimaalilla”, Ketola sanoo. ”Kolmesataanelikymppinen on mekaaniselta kestävyydeltään todella hyvä”, Ketola jatkaa. ”Samoin säänkestävyydeltään”, Teknoksen Jan Åkerlund lisää.

Lisätietoja: www.willemachines.com

Wille-ympäristönhoitokoneissa hydraulisten sylintereiden on kestettävä kovaa kulutusta säässä kuin säässä.

Kysy lisää

Jan Åkerlund
puh. +358 950 609 252
jan.akerlund[@]teknos.com

tai jätä yhteydenottopyyntö

”TEKNODUR COMBI 340 on helppo maalata ja se vastaa kiilloltaan, kovuudeltaan ja ulkonäöltään lähes jauhemaalipintaa”, tietävät Vilakone Oy:n Heikki Ketola (vas.) ja Teknoksen Jan Åkerlund.

teknodur kombi 340

Kaksikomponenttista, niukkaliuotteisesta TEKNODUR COMBI 340 polyuretaanimaalia voidaan käyttää ns. yksikerrosmaalina suoraan teräspinnoille tai pintamaalina polyuretaanijärjestelmissä.

tuoteinfo

kiinnostuitko teollisesta maalaamisesta? Tilaa uutiskirjeemme!

Tilaa Painting News