Ponsse luottaa yhteistyöhön Teknoksen kanssa

Ponssen uusi harvesteri korjaa puuta ketterästi ja kulkee notkeasti maastoa säästäen. Vihreän kullan maassa syntyneellä, metsäkoneita valmistavalla Ponssella menee hyvin. Maailman johtaviin metsäkonevalmistajiin kuuluva Ponsse luottaa tuotteidensa pintakäsittelyn osalta yhteistyöhön Teknoksen kanssa.

Ponsse valitsi Teknoksen niukkaliuotteisen TEKNODUR COMBI 3430 polyuretaanimaalin tuotantoonsa noin kuusi vuotta sitten. Uuden maalausjärjestelmän myötä pintakäsittelylinjan tuotantokapasiteetti kasvoi ja kannattavuus parani.

Ponsse Hannu

"Maalin viskositeetti on pysynyt kohdallaan, minkä johdosta maalin esivalmistelutyöt ovat vähentyneet. Uusintamaalauksia ei tarvita, koska maalaukset onnistuvat heti ensimmäisellä ruiskutuskerralla ", Ponssen pintakäsittelymestari Hannu Tarvainen kertoo.

"Myös maalipinnan laatu on aivan erityisen hyvä ", Tarvainen kiittää.

Maalauslaitteiden säännöllinen huolto on tärkeää korkeatasoisen pinnanlaadun ylläpitämiseksi. Kaksi kertaa vuodessa tapahtuvan vuosihuollon lisäksi ponsselaiset huoltavat maalauslaitteitaan säännöllisesti myös itse, mm. annosteluventtiilit vaihdetaan tarpeen mukaan hyvissä ajoin ennen suositeltua vaihtoaikaa.

"TEKNODUR COMBI 3430 kuluttaa maalauslaitteistoa vähemmän kuin aiemmin käytössä olleet tuotteet, joten laitteiston huoltotarvekin on vähentynyt ", Hannu Tarvainen toteaa.

Ponssen asiakkuudesta vastaava Teknoksen Petri Erola tutkii tyytyväisenä vastamaalattua koneen osaa. Ongelmien ennaltaehkäisy kuuluu olennaisena osana Petrin tehtäväkenttään.

"Yhteistyö on pelannut hyvin, tarpeen vaatiessa olemme saaneet nopeasti apua paikalle ", Ponssen tuotannonohjaaja Lassi Honkajärvi sanoo.

Uuden maalausjärjestelmän myötä pintakäsittelylinjan tuotantokapasiteetti kasvoi ja kannattavuus parani.

Ponssen valmistamat koneet maalataan lähes kokonaan Teknoksen märkä- ja jauhemaaleilla. Ohuet peltiosat, kuten säiliöt ja hytin kylkipellit jauhemaalataan alihankkijoiden toimesta Teknoksen INFRALIT jauhemaalilla.

Asiakaspalaute tärkeää

Vieremällä sijaitsevassa Ponssen tuotekehityskeskuksessa työskentelee noin 100 henkilöä. Tuotekehitystyö perustuu kentältä saatuun palautteeseen sekä omaan tutkimustyöhön.

"Käytettävyys vaikuttaa muotoiluun, siksi koneiden prototyypit ovat ensin asiakkailla käytössä. Meillä on tuotekehityspalautteen vastaanottoon oma organisaatio ja toimintamalli. Asiakkailta tuleva palaute oli ratkaisevana tekijänä esimerkiksi uuden Ponsse Scorpion harvesterin muotoilussa ", Ponssen viestintäpäällikkö Katja Paananen kertoo.

Ponsse Scorpion harvesteri voitti teollisen muotoilun Fennia Price Grand Prix 2014 pääpalkinnon. Ponsse Scorpionissa työskentelymukavuuteen ja työssä jaksamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Uusi nosturiratkaisu tarjoaa erinomaisen näkyvyyden joka suuntaan. Koska kuljettajan istuin on ohjaamon kääntökehän keskellä, hän ei joudu pyörimään karusellin kehällä.

Ponssen henki

Ponsse on kuuluisa poikkeuksellisen lupsakasta ja reilusta työilmapiiristään. Vuosittain noin 7000 vierailijaa eri puolilta maailmaa saapuu tutustumaan Ponssen tehtaaseen ja pääsee nauttimaan ponsselaisten vieraanvaraisuudesta ja kuuluisasta yhteishengestä.

Yrityksen perustajan Einari Vidgrénin kädenjälki näkyy vahvana arjessa ja hänen sanontansa siivittävät ponsselaisten työntekoa edelleen. Yrityksen toiminta-ajatuksessa kiteytyvät sen tärkeimmät arvot: rehellisyys, innovatiivisuus, asiakaslähtöisyys ja Ponssen henki.

Ponsse Oyj

  • Perheyritys, sijaitsee Vieremällä
  • Perustettu 1970
  • Liikevaihto vuonna 2013 / 312,8 MEUR
  • Työntekijöitä 1 099

Ponsse-konserniin kuuluvat emoyhtiö Ponsse Oyj sekä tytäryhtiöt Ponsse AB Ruotsissa, Ponsse AS Norjassa, Ponssé S.A.S. Ranskassa, Ponsse UK Ltd. Isossa-Britanniassa, Ponsse North America Inc. Yhdysvalloissa, Ponsse Latin America Brasiliassa, OOO Ponsse Venäjällä, Ponsse Asia-Pacific Ltd Hongkongissa, Ponsse China Ltd Kiinassa, Ponsse Uruguay S.A. Uruguayssa sekä Epec Oy Seinäjoella.

www.ponsse.com