Teknos käynnistää yhteistoimintaneuvottelut mahdollisista tilapäisistä lomautuksista

Koronapandemia vaikuttaa Teknos Group Oy:n ja Teknos Oy:n liiketoimintaan ja taloudelliseen tilanteeseen tällä hetkellä merkittävästi. Varautuakseen kysynnän laskuun ja siitä aiheutuviin taloudellisiin ja tuotannollisiin vaikutuksiin Teknos käynnistää yhteistoimintaneuvottelut mahdollisista tilapäisistä lomautuksista Suomessa. 

"Pandemia on muuttanut toimintaympäristöämme merkittävästi kaikilla markkina-alueillamme, mukaan lukien Suomen toimintomme. Olemme sopeuttaneet toimintaamme erilaisilla toimenpiteillä ja pyrkineet mahdollistamaan liiketoiminnan jatkumisen mahdollisimman normaalina. Neuvottelun kohteena olevat toimenpiteet ovat äärimmäisiä keinoja ja pyrimme kaikin keinoin minimoimaan mahdollisista toimenpiteistä aiheutuvan haitan henkilöstöllemme", kertoo Teknoksen konsernijohtaja Paula Salastie.

Neuvottelut käynnistetään keskiviikkona 29.4.2020, ja ne koskevat koko Suomessa työskentelevää Teknos Group Oy:n ja Teknos Oy:n henkilökuntaa. Mahdolliset lomautukset toteutettaisiin lomauttamalla henkilöstö osa-aikaisesti tai kokoaikaisesti enintään 90 päiväksi. Lomautusten määrä, muoto ja kesto tarkentuvat neuvottelujen edetessä. 

Teknos työllistää noin 1700 työntekijää yli 20 maassa. Suomessa Teknoksen työntekijöitä on noin 500.