Teknos kasvaa Norjan vähittäiskauppamarkkinoilla ostamalla Drywood Norge AS:n

Teknos on sopinut ostavansa Drywood Norge AS:n liiketoiminnan. Drywood Norge AS toimii Norjan kauppa- ja rakennusmaalien markkinoilla. Liiketoiminta integroidaan Teknos Norjan Spikkestadin toimintoihin. Kaupan arvioidaan toteutuvan 1. huhtikuuta 2019. 

Drywood Norge AS:n hankinta tukee Teknoksen kasvustrategiaa. Yritysosto mahdollistaa Teknoksen toiminnan laajenemisen uudelle liiketoiminta-alueelle ja vahvistaa Teknoksen asemaa kauppa- ja rakennusmaalien markkinoilla.  

Teknos on johtava teollisuusmaalien tuottaja ja yrityksellä on vahva asema myös kauppa- ja rakennusmaalien markkinoilla. Teknos toimii yli 20 maassa Euroopassa, Aasiassa ja USA:ssa. Vuonna 1948 perustettu Teknos on yksi Suomen suurimmista perheyrityksistä.  

Hollantilaisen Drywoodin maalit ovat olleet Norjan markkinoilla jo yli 40 vuotta. Myynti alkoi kehittyä vauhdikkaasti, kun Drywood Norge AS perustettiin vuonna 2011. Tuotteiden, erityisesti rakennus- ja kattomaalien ominaisuudet sopivat erinomaisesti Norjan ilmastoon. Yritys on kehittynyt positiivisesti näihin päiviin saakka, ja tällä hetkellä liikevaihto on hieman alle 30 miljoonaa Norjan kruunua. Asiakaskunta koostuu kasvavasta määrästä jälleenmyyjiä ja ammattimaalareita. Drywood Norge AS palkittiin Jernia-rautakauppaketjun vuoden 2015 parhaana tavarantoimittajana.  

 “Teknoksen strategia tähtää nopeaan ja kannattavaan kasvuun ja entistäkin paremman asiakaskokemuksen varmistamiseen. Drywood Norge AS:n hankinta avaa meille pääsyn Norjan vähittäiskauppamarkkinoille, ja auttaa meitä palvelemaan niin nykyisiä kuin uusiakin asiakkaitamme tarjoamalla entistä laajemman tuotevalikoiman ja suorat toimitukset”, sanoo Paula Salastie, Teknos Group Oy:n konserninjohtaja. 

“Olemme tuoneet Drywoodin tuotteet menestyksekkäästi Norjan markkinoille ja luoneet pitkiä asiakassuhteita. Uskomme, että liiketoiminta kehittyy edelleen positiivisesti toiminnan siirryttyä Teknokselle”, sanoo Frank Mathisen, Drywood Norge AS:n toimitusjohtaja. 

Lisätiedot:

Marcel Dissel  
Chief Commercial Officer  
Teknos Group Oy  
marcel.dissel@teknos.com  
Puh. +41 792 815 161