TEKNODUR COMBI 3440-05

Käyttöturvallisuustiedote

Pinnan esikäsittely

Käsiteltäviltä pinnoilta poistetaan esikäsittelyä ja levitystä vaikeuttavat epäpuhtaudet sekä vesiliukoiset suolat lian- ja rasvanpoistomenetelmin. Pinnat esikäsitellään materiaalikohtaisesti seuraavasti: ALUMIINIPINNAT: Säärasitukseen joutuvat pinnat karhennetaan lisäksi pyyhkäisysuihkupuhdistuksella (AlSaS) tai hiomalla. Esikäsittelyn paikka ja ajankohta tulee valita siten, ettei käsitelty pinta likaannu tai kostu ennen jatkokäsittelyä. Lisätietoja esikäsittelystä ja huoltomaalauksesta on Teknoksen käsikirjassa "Korroosionestomaalauksen käsikirja". Opastavia tietoja pinnan esikäsittelystä löytyy standardeista EN ISO 12944-4 ja ISO 8501-2.

Käsittelyohje

KOMPONENTTIEN SEKOITUS: Kerralla sekoitettavaa määrää arvioitaessa on otettava huomioon seoksen käyttöaika. Muoviosa ja kovete sekoitetaan keskenään oikeassa sekoitussuhteessa ennen levitystä huolellisesti astian pohjaa myöten. Huolimaton sekoitus tai väärä sekoitussuhde aiheuttaa epätasaisen kovettumisen ja pinnan ominaisuuksien heikkenemistä. Maaliruisku ja sekoitusastiat puhdistetaan ennen käyttöä maalille soveltuvalla ohenteella.

Käsittelyolosuhteet

Käsittelyn ja kuivumisen aikana tulee ilman, pinnan ja tuotteen lämpötilan olla yli +5°C ja ilman suhteellisen kosteuden alle 80 %. Lisäksi käsiteltävän pinnan ja tuotteen lämpötilan tulee olla vähintään 3°C yli ilman kastepisteen.

Varastointi

Varastointikestävyys ilmoitetaan etiketissä. Varastoitava viileässä ja tiiviisti suljetuissa astioissa. Kovete reagoi ilman kosteuden kanssa. Avattu koveteastia tulee käyttää kahden viikon kuluessa.
Kuiva-ainepitoisuus n. 62 tilavuus-%
Kiintoainepitoisuus n. 1443 g/l
Haihtuvat orgaaniset aineet (VOC) n. 339 g/l
Käyttöaika 60min (+23 °C)
Sekoitussuhde 6:1 tilavuusosaa (comp. A : comp. B)
Kovete Comp. B: TEKNODUR HARDENER 7230
Kiilto Puolikiiltävä
Sävytysjärjestelmä Teknotint
Käytännön riittoisuus Arvot riippuvat mm. maalausmenetelmästä, pinnan laadusta sekä ruiskumaalauksessa kohteen rakenteesta johtuvasta ohiruiskutuksesta.
Ohenne Nopea ohenne: TEKNOSOLV 7140-00. Vakio-ohenne: TEKNOSOLV 6220-00.
Välineiden pesu TEKNOSOLV 6220-00
Varoitusmerkintä Tuotteen kovete ja käyttövalmis seos sisältävät isosyanaatteja. Ilmanvaihdon ollessa puutteellinen sekä erityisesti ruiskutusmaalauksen yhteydessä suosittelemme raitisilmanaamarin käyttöä. Lyhytaikaisessa tai väliaikaisessa työssä voidaan käyttää hengityksen suojainta yhdistelmäsuodattimella A2-P2. Tällöin tulee huolehtia silmien ja kasvojen suojaamisesta. Koveteastia on avattava varovasti, koska astiaan saattaa varastoitaessa kehittyä painetta. Katso käyttöturvallisuustiedote.