Teknos & Flow Festival 2019

Teknoksen ylijäämämaalit suojaavat Flow’n uniikin miljöön

Flow Festival on tunnettu uniikista miljööstään. Teknos oli mukana vuoden 2018 festivaalialueen rakentamisessa toimittamalla suuren osan siihen käytetyistä maaleista. Teknoksen ja Flow Festivalin yhteistyö oli tuolloin, kuten tänäkin vuonna, osa Sustainable Flow -ohjelmaa. Tänä vuonna lavasteissa hyödynnetään paljon viime vuoden hyväkuntoisia rakenteita. Uusiin elementteihin Teknos tarjoaa ylijäämämaalit hyötykäyttöön.

Myös Teknoksella on tavoite saada maailma kestämään pidempään, mikä tarkoittaa muun muassa laadukkaiden, pitkän huoltovälin tuotteiden kehittämistä sekä tuotetestausta. Näin ollen myös ylijäämämaaleja syntyy jonkin verran: ”Nämä Flow’n ylijäämäpurkit eivät ole täysin vastanneet Teknoksen erittäin tiukkoja laatuvaatimuksia. Teknisesti maalia voidaan kuitenkin erinomaisesti käyttää vaikkapa Flow Festivalin kaltaisessa pop-up-tapahtumassa”, toteaa Teknoksen tuotepäällikkö Sini Puonti.

Teknos iloitsee hyvin alkaneesta ja jatkuneesta yhteistyöstä Flow’n kanssa ja on innolla mukana luomassa uniikkia Flow-miljöötä tänäkin vuonna. Maalilla saatiin viime vuonna luotua vaikuttavia sekä vaihtelevia tunnelmia. Värikkäät pinnat viimeistelivät alueen ja vaikuttivat siten festarikävijöiden kokonaiskokemukseen – näin uskomme tapahtuvan tänäkin vuonna!

 

Flow Festival 9.-11.8.2019

Flow tarjoaa kävijöilleen jälleen laajan kattauksen niin huippuartisteja, populaarikulttuuria kuin kokeellistakin taidetta. Laaja musiikki- ja taideohjelma, monipuolinen ja ruokatrendejä tiukasti seuraava ravintolakaarti sekä ainutlaatuinen festivaalialue pitävät Flow’n korkeatasoisen, eurooppalaisen sekä kotimaisen festivalikentän suosikeissa.

Lisäksi mittavan vastuullisuusohjelmansa ansiosta Flow on yksi maailman ensimmäisistä hiilineutraaleista festivaaleista. Lyhyesti vastuullisuusohjelma tarkoittaa hiilineutraaliutta, vihreää sähköä, 100 % kierrätystä, ympäristöystävällistä ruokaa, lähitoimijoita ja julkista liikennettä, Itämeren suojelua, yhdenvertaisuutta sekä turvallisuutta ja saavutettavuutta. Flow’n vastuullisuusohjelmaan, Sustainable Flow, voit tutustua tarkemmin täällä