Tietoa MaalausRYL 2012:sta

MaalausRYLin uudistus aloitettiin uudistamalla Maalaustuotenimikkeistö (entinen maalaustarvikenimikkeistö) vastaamaan maalaustuotteiden tarjonnassa ns. VOC-direktiivin myötä tapahtuneita muutoksia. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/42/EY eli VOC-direktiivi rajoittaa rakennusmaalauksessa käytettävien maalien liuotemääriä. Uudella maalaustuotteiden jäsennyksellä on myös pyritty helpottamaan nimikkeistön käyttöä ja tuotteiden sovittamista nimikkeistöön. Tarvikejako on nyt käyttötarkoitus- ja -kohdelähtöinen, kun se on aikaisemmin perustunut maalaustarvikkeiden sideaineisiin.

Maalauskäsittely-yhdistelmät

Maalauskäsittely-yhdistelmät on täysin uusittu uuden maalaustuotenimikkeistön pohjalta. Yhdistelmäselosteiden tunnusnumerot ovat nyt viisinumeroisia, kun ne aikaisemmin olivat kolmenumeroisia. Viisinumeroinen tunnusjärjestelmä mahdollistaa laajemman käsittely-yhdistelmien valikoiman. Tunnuksen kolme ensimmäistä numeroa muodostuvat maalaustuoteryhmän numerosta ja kaksi viimeistä numeroa ovat tunnuksen järjestysnumero tarvikeryhmän sisällä. MaalausRYL 2012:ssa on 267 käsittely-yhdistelmää, kun niitä oli MaalausRYL 2001:ssä 215.

Rasitusluokat

Rasitusluokat on uudistettu. Uusi rasitusluokkanumerointi on kaksinumeroinen. Sisärasitusluokkia ovat 01–06, joissa 01 on kevyin, vähäisille rasituksille ja vaatimuksille kuivissa sisätiloissa tarkoitettu luokka ja 06 vaativin, erityissuunnittelua edellyttävä luokka. Ulkorasitusluokkia ovat 11–15, joista kevyin 11 on tarkoitettu lievälle ilmastorasitukselle ja vaativin 15 erityissuunnittelua vaativille rasituksille ulkona.

Pintakäsittelyn ulkonäköluokat

Pintakäsittelyn ulkonäköluokat on uudistettu. Uutena luokkana mukana on erikoissuunnittelua vaativa luokka E. Tämä on mahdollistanut käyttökelpoisten yhdistelmien laatimisen ulkonäköluokkaan 1. Tämän myötä myös valmiin pinnan arviointikriteerit on päivitetty.

Kunnossapitovälit

Kunnossapitovälit on säilytetty muuten ennallaan, mutta ”luokittelemattomalle” kunnossapitovälille (alle 2 vuotta) on otettu tunnus S.

Sisällön uudistuksista huolimatta MaalausRYLin käyttötapa säilyy ennallaan. Mukana on edelleen Käsittely-yhdistelmien valikko, joka opastaa käyttäjää löytämään kohteeseen soveltuvan käsittely-yhdistelmän, kun tietyt valintakriteerit ovat tiedossa.

Kaikille MaalausRYL 2001:n käsittely-yhdistelmille ei ole vastaavaa yhdistelmää MaalausRYL 2012:ssa; MaalausRYL 2001:n maalaustarvikenimikkeistön mukaisia maalaustuotteita on poistunut markkinoilta johtuen mm. VOC-direktiivin asettamista rajoituksista rakennusmaalauksessa käytettävien maalien liuotemäärille, ja vastaavasti markkinoille on tullut uusia maalaustuotteita. MaalausRYL 2001:n ja MaalausRYL 2012:n yhdistelmistä ei näin ollen voi laatia täysin täsmällistä vertailuhakemistoa, mutta suuntaa antava vertailuhakemisto julkaistaan kirjassa.

Maalatut pinnat tulee tarkastaa ja huoltaa säännöllisesti.

Maalattujen pintojen odotettavissa olevaa huoltomaalausväliä määriteltäessä voidaan käyttää apuna seuraavaa luokittelua:

Kunnossapitovälit:

ei luokiteltu	S	alle 2 vuotta
lyhyt	L	2...5 vuotta
keskipitkä	K	5...10 vuotta
pitkä	P	10...20 vuotta.

Korroosionestomaalauksessa käytetään huoltomaalausvälin määrittelyyn tavoiteltua kestoikää, jossa luokat ovat alhainen 2...5 vuotta, kohtalainen 5...15 vuotta ja korkea yli 15 vuotta (SFS-EN ISO 12944).

Huoltomaalausväliä arvioitaessa tulee selvittää seuraavat tekijät:

• analysoidaan tai arvioidaan rasitusluokka

• selvitetään kaikki maalausyhdistelmän valintaan vaikuttavat erityisolosuhteet, kuten aikaisemmat pintakäsittelyt

• tarkastetaan maalausalustan ja sen yksityiskohtien suunnittelu, esimerkiksi että galvaaninen korroosio on estetty

• arvioidaan huoltomaalattavan pinnan kunto, standardi SFS-EN ISO 4628

• laaditaan kunnossapito-ohjelma, joka kattaa rakenteen koko suunnitellun käyttöiän.

Kunnossapitovälin tarkoittama aika on arvio, joka auttaa omistajaa laatimaan pinnalle kunnossapito-ohjelman.

Maalit ja lakat jaetaan 60 asteen heijastuskulmassa mitatun kiillon mukaan ryhmiin seuraavasti:

1	täyskiiltävä	yli 80 yksikköä
2	kiiltävä	61...80 yksikköä
3	puolikiiltävä	36...60 yksikköä
4	puolihimmeä	11...35 yksikköä
5	himmeä	6...10 yksikköä
6	täyshimmeä	0...5 yksikköä

Yksittäisten maalien kiillot voidaan mitata kiiltoasteen ollessa:

• alle 10 yksikköä 85 asteen heijastuskulmassa ja
• yli 80 yksikköä 20 asteen heijastuskulmassa.

Kiillon mittausmenetelmä on esitetty standardissa SFS-EN ISO 2813 Maalit ja lakat. Peilikiillon määritys ei-metallisille maalikalvoille kulmilla 20°, 60° ja 85°.

Maalaustuotenimikkeistö luokittelee maalit ja pintakäsittelyaineet niiden käyttötarkoituksen ja -kohteen mukaisesti. Maalaustuotteet ovat Talo-2000 –rakennustuotenimikkeistön mukaan ryhmässä 48, jonka alajaottelu esitetään tässä nimikkeistöosassa. Tämä maalaustuotenimikkeistö (aikaisemmin maalaustarvikenimikkeistö) korvaa Talo 2000 -rakennustuotenimikkeistön ryhmän 47.

Maalaustuotenimikkeistön uudistuksen taustalla on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/42/EY eli VOC-direktiivi, joka rajoittaa rakennusmaalauksessa käytettävien maalien liuotemääriä.

Nimikkeistön käyttöä ja tuotteiden sovittamista nimikkeistöön on pyritty helpottamaan uudistamalla tuotejako käyttötarkoitus- ja -kohdelähtöiseksi, kun se on aikaisemmin perustunut maalaustuotteiden sideaineisiin.

Nimikkeistö on jaettu seuraaviin pääryhmiin:

• 0 Esikäsittelyaineet ja ohenteet
• 1 Pohjusteet
• 2 Pohjamaalit
• 3 Pintamaalit sisäkäyttöön
• 4 Pintamaalit ulkokäyttöön
• 5 Lakat
• 6 Lattialakat, -maalit, -pinnoitteet ja -massat
• 7 Vahat ja öljyt
• 8 Tasoitteet, kitit ja silotteet
• 9 Erityistuotteet 

Maalaustuoteryhmän otsikossa esitetään rasitusluokka (RL), jonka mukaisiin käsittely-yhdistelmiin kyseisen ryhmän tuote soveltuu. Maalaustuoteryhmän kuvaustekstissä esitetään ryhmän tuotteiden ominaisuuksia, joita voivat olla esim. tyypilliset käyttökohteet ja -alustat, tavanomaiset sideaineet ja ryhmän käsittely-yhdistelmien kunnosspitoväli. Maalaustuoteryhmän tuotteiden VOC-luokka/luokat on esitetty kuvaustekstissä, kun ryhmän tuotteet kuuluvat VOC-direktiivin piiriin.

Päästöluokat esitetään opastavana tietona. Päästöluokitus on tuotekohtainen.

Rakennusmateriaalit luokitellaan haitallisten aineiden emissioiden perusteella kolmeen päästöluokkaan M1, M2 ja M3, joista luokka M1 on vaativin.

Voimassa oleva luettelo M1-luokitelluista materiaaleista esitetään Rakennustietosäätiön internetsivuilla www.rts.fi.

Luokkiin M1 ja M2 kuuluvat emissiotestatut materiaalit, joiden epäpuhtauspäästöt täyttävät seuraavat vaatimukset:

	M1 [mg/m²h]	M2 [mg/m²h]
Haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kokonaisemissio (TVOC)	< 0,2	< 0,4
Formaldehydin (HCOH) emissio	< 0,05	< 0,125
Ammoniakin (NH3) emissio	< 0,03	< 0,06
IARC:n luokittelun mukaisten luokkaan 1 kuuluvien karsinogeenisten aineiden emissio	< 0,005	< 0,005
Haju	ei haise	ei haise merkittävästi

Luokkaan M3 kuuluvat emissiotestaamattomat materiaalit sekä materiaalit, joiden epäpuhtauspäästöt ylittävät luokan M2 raja-arvot.

Sisäilmastoluokitus 2008:n mukaan sisätiloja suunniteltaessa voidaan luokan M1 tuotteisiin rinnastaa pinnoittamattomina seuraavat materiaalit: tiili, luonnonkivi, marmori, keraaminen laatta, lasi, metallipinnat sekä käsittelemättömästä puusta (poislukien kovapuulajit) valmistetut laudat ja hirret.

Maalattavan pinnan käsittely-yhdistelmän valintaan vaikuttavat oleellisesti pintaan käytössä kohdistuvat rasitukset sekä maalaukselta vaadittava kestävyys. Ympäristön rasitus ilmaistaan maalauksen rasitusluokalla, jonka avulla pyritään kuvaamaan niitä olosuhteita, joissa käsittely-yhdistelmää voidaan käyttää.

Maalattavissa kohteissa vallitsevat ympäristöolosuhteet jaetaan maalauksen kestävyyteen vaikuttavien tekijöiden perusteella yhteentoista luokkaan.

Sisätiloissa vallitsevat ympäristöolosuhteet kuuluvat rasitusluokkiin 01...06.

Ulkoilman ympäristöolosuhteet kuuluvat rasitusluokkiin 11...15.

Teräs-, alumiini- ja kuumasinkityillä pinnoilla vastaavat rasitusluokat on esitetty standardissa SFS-EN ISO 12944-2 Maalit ja lakat. Teräsrakenteiden korroosionesto suojamaaliyhdistelmillä. Osa 2: Ympäristöolosuhteiden luokittelu ja ovat seuraavat: C1, C2, C3, C4, C5-I ja C5-M.

Maalatun pinnan huoltamisessa noudatetaan maalinvalmistajan ohjeita.

Rasitusluokat sisätiloissa

RL 01

Vähäiset rasitukset ja vaatimukset kuivissa sisätiloissa Luokan 01 mukainen rasitus esiintyy kuivissa sisätiloissa, joissa maalattaviin pintoihin kohdistuu ainoastaan vähäinen mekaaninen rasitus ja pinnoilta ei vaadita pesunkestävyyttä. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi asuinhuoneiden ja toimistojen katot.

RL 02

Tavanomaiset rasitukset ja vaatimukset kuivissa sisätiloissa Luokan 02 mukainen rasitus esiintyy kuivissa sisätiloissa, joissa maalattaviin pintoihin kohdistuu tavanomainen mekaaninen rasitus ja pintojen tulee kestää pyyhkimistä. Tällaisia tiloja ovat esimerkiksi asuin- ja toimistohuoneiden seinät.

RL 03

Suuret rasitukset ja vaatimukset kuivissa sisätiloissa Luokan 03 mukainen rasitus esiintyy kuivissa sisätiloissa, joissa maalattaviin pintoihin kohdistuu suuria mekaanisia rasituksia ja pintojen tulee kestää satunnaista pesua ja pyyhkimistä. Tällaisia tiloja ovat esimerkiksi kevyen kulutuksen julkiset tilat, asuntojen keittiöt ja wc-tilat sekä kuivat koestustilat, jotka eivät joudu alttiiksi kemialliselle rasitukselle.

RL 04

Erittäin suuret rasitukset ja vaatimukset kuivissa sisätiloissa Luokan 04 mukainen rasitus esiintyy kuivissa sisätiloissa, joissa maalattaviin pintoihin kohdistuu erittäin suuria mekaanisia rasituksia ja pintojen tulee kestää pesua ja pyyhkimistä. Tällaisia tiloja ovat esimerkiksi raskaan kulutuksen julkiset tilat, liiketilat, luokkahuoneet, porrashuoneet, sisäliikuntatilat sekä potilashuoneet.

RL 05

Erityisrasitukset ja -vaatimukset sisätiloissa Luokan 05 mukainen rasitus esiintyy sisätiloissa, joissa maalattaviin pintoihin kohdistuu suuria mekaanisia rasituksia tai niihin voi roiskua tai tiivistyä vettä (märkätilat ja muut kosteudelle ja sitä kautta mikrobeille alttiit ympäristöt). Pintojen tulee kestää toistuvaa pesua ja pyyhkimistä. Tilan käyttötarkoitus vaikuttaa ratkaisevasti maalipintojen vaurioitumisnopeuteen ja maalauskäsittely-yhdistelmän valintaan. Tällaisia tiloja ovat esimerkiksi lämmittämättömät tilat sekä sauna- ja pesutilat.

RL 06

Erityissuunnittelua vaativat rasitukset sisätiloissa Luokan 06 mukainen rasitus esiintyy sisätiloissa, joissa maalattaviin pintoihin kohdistuu erittäin suuria mekaanisia tai kemiallisia rasituksia tai niihin voi roiskua tai tiivistyä vettä. Pintojen tulee kestää hankausta ja toistuvaa pesua höyryllä tai painevedellä. Tilan käyttötarkoitus ja lähiympäristö vaikuttaa ratkaisevasti maalipintojen vaurioitumisnopeuteen ja maalauskäsittely-yhdistelmän valintaan. Tällaisia tiloja ovat esimerkiksi suurtalouskeittiöt, uimahallit, laboratoriot, meijerit, teollisuuden tilat, huoltoasemat ja sairaaloiden toimenpidetilat.

Rasitusluokat ulkona

Valittaessa käsittely-yhdistelmää ulkopinnoille otetaan huomioon vallitseva mikroilmasto, esimerkiksi auringon UV- ja lämpösäteily, ilmansuunnat, sade, vallitsevat tuulensuunnat ja kasvillisuuden sijainti maalattavan kohteen lähellä sekä rakenteellisen suojauksen puuttuminen, esimerkiksi räystäättömyys. Erityisesti lämpötilan nopea vaihtelu 0 °C:een molemmin puolin rasittaa esimerkiksi kivipintaista maalausalustaa runsaasti. Tämä on tyypillinen ilmiö mm. rannikoilla.

RL 11

Lievä ilmastorasitus ulkona Luokan 11 mukainen ilmastorasitus esiintyy esimerkiksi ulkona puhtaassa maaseutuilmastossa. Teräs-, alumiinija kuumasinkityillä pinnoilla tämä vastaa standardin SFS-EN ISO 12944-2 rasitusluokkaa C2 lievä.

RL 12

Kohtalainen ilmastorasitus ulkona Luokan 12 mukainen ilmastorasitus esiintyy ulkona epäpuhtauksien rasittamassa kaupunki-ilmastossa ja rannikkoalueilla, joissa kloridipitoisuus on alhainen, kuten Suomessa. Kaupunki-ilmasto vallitsee suurehkoissa taajamissa ja kaupungeissa. Ilma sisältää epäpuhtautena mm. nokea, pölyä ja polttoaineiden palamistuotteena rikkiyhdisteitä. Teräs-, alumiini- ja kuumasinkityillä pinnoilla tämä vastaa standardin SFS-EN ISO 12944-2 rasitusluokkaa C3 kohtalainen.

RL 13

Ankara ilmastorasitus ulkona Luokan 13 mukainen ilmastorasitus esiintyy ulkona voimakkaiden epäpuhtauksien rasittamassa kaupunki- ja teollisuusilmastossa. Ankara ilmastorasitus esiintyy suurissa taajamissa ja kaupungeissa, joissa lähiympäristön teollisuus vaikuttaa maalipinnan tuhoutumisnopeuteen. Teräs-, alumiini- ja kuumasinkityillä pinnoilla tämä vastaa standardin SFS-EN ISO 12944-2 rasitusluokkaa C4 ankara.

RL 14

Erittäin ankara ilmastorasitus ulkona Luokan 14 mukainen ilmastorasitus esiintyy ulkona erityisolosuhteiden rasittamassa kaupunki-, teollisuus- ja meri-ilmastossa. Tyypillisiä maalipinnan tuhoutumisnopeuteen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi syövyttävät kaasut, kostuneet kemikaalipölyt, roiskeet ja lämpörasitukset. Meri-ilmastossa merivedestä peräisin olevat kloridit edistävät maalipinnan tuhoutumista. (Suomessa tarkoittaa roiskerasitusta.) Teräs-, alumiini- ja kuumasinkityillä pinnoilla tämä vastaa standardin SFS-EN ISO 12944-2 rasitusluokkaa C5-I hyvin ankara teollisuusilmasto ja C5-M hyvin ankara meri-ilmasto.

RL 15

Erityissuunnittelua vaativat rasitukset ulkona. Vaatii erityissuunnittelua.

Pintakäsittely-yhdistelmän valintaan vaikuttavat osaltaan myös haluttu valmiin pinnan ulkonäkö ja sileys.

Valmiin pinnan ulkonäön määrittelemiseksi on luotu maalauksen ulkonäköluokitusjärjestelmä. Luokitusjärjestelmä sisältää valmiin pinnan ulkonäkövaatimukset peittäville käsittelyille ja kuultokäsittelyille erikseen sisä- ja ulkopinnoilla, pintaverhouksen maalauskäsittelyille ja seinänpäällyksille.

Valittavaan ulkonäköluokkaan vaikuttavat käytettävät työmenetelmät, esimerkiksi sively, telaus, ruiskutus ja harjaus. Ne on määriteltävä maalaustyöselostuksessa tai työmaalla etukäteen tehtävän mallipintakäsittelyn avulla.

Pintakäsittelyn ulkonäköluokka ilmoitetaan luokitustunnuksella, jossa ulkonäköluokkaa osoittavan numeron eteen lisätään kirjain:

P = peittävä käsittely
K = kuultokäsittely,
V = seinänverhouksen maalauskäsittely
T = seinänverhous valmiilla seinänverhoustuotteella - tapetointi.

Sisäpinnoilla on tunnuksen perässä alaindeksi s ja ulkopinnoilla alaindeksi u.

Peittävällä käsittelyllä (P) tarkoitetaan alustan käsittelyä maalilla tai peittävällä pinnoitteella.

Kuultokäsittelyllä (K) tarkoitetaan alustan käsittelyä kuultavilla pintakäsittelyaineilla. Kuultokäsittelyjä ovat lakkaus, puunsuojakäsittely, erikoiskuultokäsittely, vahaus ja öljykäsittely.

Seinänverhouksen maalauskäsittelyllä (V) tarkoitetaan alustaan kiinnitetyn seinänpäällysteen käsittelyä maalilla. Seinänverhouksella (T) tarkoitetaan seinänverhousta valmiilla seinänverhoustuotteella, esim. tapetilla.

Pintakäsittely luokitellaan valmiin pinnan ulkonäön ja sisäpinnoilla myös sileyden perusteella ulkonäköluokkiin E, 1, 2 ja 3, joista luokat E ja 1 ovat vaativimpia.

Ulkonäköluokan E pintakäsittely soveltuu käytettäväksi kohteissa, joissa valmiin pinnan ulkonäölle ja sileydelle asetetaan erittäin suuret vaatimukset. Tällaisia maalauskohteita ovat yleensä rakenteelliset yksityiskohdat, kuten esimerkiksi kalusteet, ovet, ikkunat, pylväät, pilarit tai pinnat joilta vaaditaan normaalia parempaa puhdistettavuutta. Ulkonäköluokan E pintakäsittely vaatii erityismäärittelyä ja erityissuunnittelua.

Ulkonäköluokan 1 pintakäsittely soveltuu käytettäväksi kohteissa, joissa valmiin pinnan ulkonäölle, tasaisuudelle ja sileydelle asetetaan suuret vaatimukset. Tällaisia maalauskohteita ovat esimerkiksi julkisten tilojen, asuntojen tai toimistotilojen katto-, seinä- ja lattiapinnat.

Ulkonäköluokan 2 pintakäsittely soveltuu käytettäväksi kohteissa, joissa valmiin pinnan ulkonäölle ja sileydelle asetetaan tavanomaiset vaatimukset. Tällaisia maalauskohteita ovat esimerkiksi asuin- ja toimistotilojen katto- ja seinäpinnat.

Ulkonäköluokan 3 pintakäsittely soveltuu käytettäväksi kohteissa, joissa pinnan ulkonäöllä, tasaisuudella ja sileydellä on tavanomaista vähäisempi merkitys. Tällaisia maalauskohteita ovat esimerkiksi kellari- ja varastotilojen katto- ja seinäpinnat.

Ohje

Ellei asiakirjoissa ole määrätty käsiteltävän pinnan ulkonäköluokkaa, noudatetaan tässä esitettyä käyttösuositusta.

Ulkonäköluokka E: Pinnat, joille asetetaan erityisiä vaatimuksia ulkonäön ja sisällä sileyden suhteen. Yleensä vain erikseen määrätyt täydentävät rakennusosat.

Ulkonäköluokka 1: Asuin-, liike ja toimistorakennusten tai vastaavien sisä- ja ulkopinnat, joiden ulkonäölle ja kestävyydelle asetetaan korkeat laatuvaatimukset.

Ulkonäköluokka 2: Asuin-, liike ja toimistorakennusten tai vastaavien sisä- ja ulkopinnat, joiden ulkonäölle asetetaan tavanomaiset laatuvaatimukset.

Ulkonäköluokka 3: Pinnat, joille asetetaan luokkaa 2 vähäisemmät vaatimukset ulkonäön ja sisällä myös sileyden suhteen sekä pinnat, jotka ovat sen kaltaisia, että niille ei voi tehdä luokkaa 3 vaativampaa pintakäsittelyä.

Valmiin pinnan arvostelu

Valmiin pinnan arvostelun perusteena on käsitellyn pinnan luontainen ulkonäkö, pintakäsittelyn peittävyys ja tasaisuus, pinnan yhdenmukaisuus sekä valmiin pinnan vastaavuus suunnitteluasiakirjoissa ilmoitettuun ulkonäköluokkaan.

Pintaa arvosteltaessa otetaan huomioon kokonaisuus, käsiteltävälle alustalle ominainen pintarakenne, käytettävän tuotteen ominaisuudet ja valittu työmenetelmä.

Pintaa tarkastellaan niin etäältä, että voidaan hahmottaa koko tarkasteltava alue, esim. yksittäinen seinäpinta.

Ulkonäköluokkien 2 ja 3 pintoja tarkastellaan kohtisuoraan valaistuksen kohdistuessa pintaan katsojan takaa.

Ulkonäköluokkien E ja 1 pintojen vaatimusten tulee täyttyä myös tarkasteltaessa pintoja sivu- ja vastavalossa sekä pinnan suuntaisesti.

Yksityiskohtia tarkastellaan kohtisuoraan 1,5 m:n etäisyydeltä. Tarkasteltavia yksityiskohtia ovat yksittäiset rakennusosat kuten ulko-ovet, ikkunat, listat yms.

Pinnan epätasaisuus, työsauma, rajauksen epätäsmällisyys, väri- tai kiiltoero on haittaava, jos se näkyy yleissilmäyksellä normaalivalossa. Yksittäiset poikkeamat eivät saa erottua normaalissa päivänvalossa tai normaalissa keinovalaistuksessa.

Normaalivalolla tarkoitetaan sisällä tilan käyttöolosuhteita vastaavaa yleisvalaistusta. Valaisimissa käytetään yleisesti suositeltuja, nimenomaisen tilan käyttöolosuhteisiin suunniteltuja lampputyyppejä ja valaistustehoja. Tarkastelussa voidaan käyttää siirrettävää valonlähdettä. Valon tulee kohdistua pintaan katsojan takaa. Ulkona normaalivalolla tarkoitetaan luovutusajankohdan päivänvaloa. Arviointi suositellaan tehtäväksi työvaiheittain.

Sisämaalaus

Peittävän maalauskäsittelyn ulkonäköluokat sisällä

Ulkonäköluokka PsE

Tämän ulkonäköluokan käsittely-yhdistelmät vaativat erityismäärittelyä ja erityissuunnittelua.

Pinnan valmiiksimaalauksen tulee olla täysin peittävä ja yleisvaikutelmaltaan yhdenmukainen ja tasavärinen.

Värin ja kiillon tulee olla täysin tasainen ja vastata annettua tai mallipintaan tehtyä väri- ja kiiltonäytettä. Rajausten on oltava täysin täsmällisiä. Valmiissa pinnassa ei sallita alustasta johtuvaa epätasaisuutta, koloja, naarmuja, nystyröitä eikä huokosia. Valmiissa pinnassa ei sallita työtavasta johtuvia valumia, työsaumoja, jatkoksia eikä kiiltoeroja. Valmiissa pinnassa ei sallita työmaa-aikaisten vaurioiden näkyviä paikkauksia tai paikkamaalauksia.

Ulkonäköluokka Ps1

Pinnan valmiiksimaalauksen tulee olla täysin peittävä ja yleisvaikutelmaltaan yhdenmukainen ja tasavärinen. Värin ja kiillon tulee olla tasainen ja vastata annettua tai mallipintaan tehtyä väri- ja kiiltonäytettä. Rajausten on oltava täysin täsmällisiä. Valmiissa pinnassa sallitaan rakennusasiakirjoissa määritellyn mittatarkkuusluokan mukaista rakenteesta johtuvaa epätasaisuutta. Valmiissa pinnassa ei sallita alustasta johtuvaa epätasaisuutta, koloja, naarmuja, nystyröitä eikä huokosia. Valmiissa pinnassa ei sallita työtavasta johtuvia valumia, työsaumoja, jatkoksia eikä kiiltoeroja. Valmiissa pinnassa ei sallita työmaa-aikaisten vaurioiden häiritsevässä määrin näkyviä paikkauksia tai paikkamaalauksia.

Ulkonäköluokka Ps2

Pinnan valmiiksimaalauksen tulee olla täysin peittävä ja yleisvaikutelmaltaan yhdenmukainen ja tasavärinen. Värin ja kiillon tulee vastata annettua tai mallipintaan tehtyä väri- ja kiiltonäytettä. Rajausten on oltava täsmällisiä. Valmiissa pinnassa sallitaan rakennusasiakirjoissa määritellyn mittatarkkuusluokan mukaista rakenteesta johtuvaa epätasaisuutta ja alustasta johtuvaa lievää epätasaisuutta. Valmiissa pinnassa ei sallita koloja, naarmuja, nystyröitä eikä huokosia. Valmiissa pinnassa ei sallita häiritsevässä määrin työtavasta johtuvia valumia, työsaumoja, jatkoksia eikä kiiltoeroja.

Ulkonäköluokka Ps3

Pinnan valmiiksimaalauksen tulee olla peittävä ja yleisvaikutelmaltaan tasavärinen. Värin ja kiillon tulee vastata annettua tai mallipintaan tehtyä väri- ja kiiltonäytettä. Alustasta johtuvat kiiltoerot sallitaan. Rajausten on oltava pääosin täsmällisiä. Valmiissa pinnassa sallitaan rakennusasiakirjoissa määritellyn mittatarkkuusluokan mukaista rakenteesta johtuvaa epätasaisuutta, alustasta johtuvaa epätasaisuutta sekä alustasta johtuvia pienehköjä koloja, naarmuja, huokosia ja nystyröitä. Valmiissa pinnassa sallitaan vähäisessä määrin työtavasta johtuvia valumia, työsaumoja, jatkoksia ja kiiltoeroja.

Kuultokäsittelyn ulkonäköluokat sisällä

Ulkonäköluokka KsE

Tämän ulkonäköluokan käsittely-yhdistelmät vaativat erityismäärittelyä ja erityissuunnittelua.

Ulkonäköluokka Ks1

Valmiin pinnan tulee olla yleisvaikutelmaltaan yhdenmukainen ja tasavärinen. Värin ja kiillon tulee vastata annettua tai mallipintaan tehtyä värinäytettä. Alustan luontaisen kuvioinnin tulee näkyä. Kiiltoeroja ei sallita. Rajausten on oltava täysin täsmällisiä. Valmiissa pinnassa sallitaan alustasta johtuvaa lievää epätasaisuutta. Alustasta johtuvia koloja, naarmuja, huokosia, nystyröitä tai karheutta ei sallita. Valmiissa pinnassa ei sallita työtavasta johtuvia valumia, työsaumoja, jatkoksia ja kiiltoeroja. Valmiissa pinnassa ei sallita työmaa-aikaisten vaurioiden näkyviä paikkauksia tai paikkamaalauksia.

Ulkonäköluokka Ks2

Valmiin pinnan tulee olla yleisvaikutelmaltaan yhdenmukainen ja tasavärinen. Värin tulee vastata annettua tai mallipintaan tehtyä värinäytettä. Alustan luonnollisen kuvioinnin tulee näkyä. Kiiltoeroja ei sallita. Rajausten on oltava täsmällisiä. Valmiissa pinnassa sallitaan alustasta johtuvaa lievää karheutta ja epätasaisuutta sekä alustasta johtuvia pienehköjä koloja ja huokosia. Alustasta johtuvia naarmuja ja nystyröitä ei sallita. Valmiissa pinnassa ei sallita häiritsevässä määrin työtavasta johtuvia valumia, työsaumoja, jatkoksia, eikä kiiltoeroja. Valmiissa pinnassa ei sallita työmaa-aikaisten vaurioiden häiritsevässä määrin näkyviä paikkauksia tai paikkamaalauksia.

Ulkonäköluokka Ks3

Valmiin pinnan tulee olla yleisvaikutelmaltaan tasavärinen. Värin tulee vastata annettua tai mallipintaan tehtyä värinäytettä. Alustan luontaisen kuvioinnin tulee näkyä. Alustasta johtuvat kiiltoerot sallitaan. Rajausten on oltava pääosin täsmällisiä. Valmiissa pinnassa sallitaan alustasta johtuvaa karheutta ja epätasaisuutta sekä alustasta johtuvia pienehköjä koloja, naarmuja, huokosia ja nystyröitä. Valmiissa pinnassa sallitaan vähäisessä määrin työtavasta johtuvia valumia, työsaumoja, jatkoksia ja kiiltoeroja.

Seinänverhouksen maalauskäsittelyjen ulkonäköluokat

Ulkonäköluokka VE

Tämän ulkonäköluokan käsittely-yhdistelmät vaativat erityismäärittelyä ja erityissuunnittelua.

Ulkonäköluokka V1

Pinnan valmiiksimaalauksen tulee olla täysin peittävä ja yleisvaikutelmaltaan yhdenmukainen ja tasavärinen. Värin ja kiillon tulee vastata annettua tai mallipintaan tehtyä väri- ja kiiltonäytettä. Rajausten on oltava täysin täsmällisiä. Valmiissa pinnassa sallitaan rakennusasiakirjoissa määritellyn mittatarkkuusluokan mukaista rakenteesta johtuvaa epätasaisuutta. Valmiissa pinnassa ei sallita alustasta johtuvaa epätasaisuutta eikä valmiissa pinnassa olevia koloja, nystyröitä, naarmuja eikä huokosia. Sen sijaan maalattavan seinänverhouksen kuvioinnin tulee näkyä. Valmiissa pinnassa ei sallita maalattavan verhouksen kiinnityksestä tai maalauksesta aiheutuneita valumia, työsaumoja, jatkoksia eikä kiiltoeroja. Valmiissa pinnassa ei sallita työmaa-aikaisten vaurioiden näkyviä paikkauksia tai paikkamaalauksia.

Ulkonäköluokka V2

Pinnan valmiiksimaalauksen tulee olla täysin peittävä ja yleisvaikutelmaltaan yhdenmukainen ja tasavärinen. Värin ja kiillon tulee vastata annettua tai mallipintaan tehtyä väri- ja kiiltonäytettä. Rajausten on oltava täsmällisiä. Valmiissa pinnassa sallitaan rakennusasiakirjoissa määritellyn mittatarkkuusluokan mukaista rakenteesta johtuvaa epätasaisuutta ja alustasta johtuvaa lievää epätasaisuutta. Valmiissa pinnassa sallitaan lievää huokoisuutta, mutta ei koloja, nystyröitä eikä naarmuja. Valmiissa pinnassa ei sallita häiritsevässä määrin maalattavan verhouksen kiinnityksestä tai maalauksesta aiheutuneita työsaumoja eikä jatkoksia. Valmiissa pinnassa ei sallita työmaa-aikaisten vaurioiden häiritsevässä määrin näkyviä paikkauksia tai paikkamaalauksia.

Ulkonäköluokka V3

Pinnan valmiiksimaalauksen tulee olla peittävä ja yleisvaikutelmaltaan tasavärinen. Värin tulee vastata annettua tai mallipintaan tehtyä värinäytettä. Alustasta johtuvat kiiltoerot sallitaan. Rajausten on oltava pääosin täsmällisiä. Valmiissa pinnassa sallitaan rakennusasiakirjoissa määritellyn mittatarkkuusluokan mukaista rakenteesta johtuvaa epätasaisuutta ja alustasta johtuvaa epätasaisuutta sekä maalattavasta verhouksesta johtuvia huokosia ja nystyröitä. Valmiissa pinnassa sallitaan vähäisessä määrin maalattavan verhouksen kiinnityksestä ja maalauksesta aiheutuneita työsaumoja ja jatkoksia.

Seinänverhouksen ulkonäköluokat

Ulkonäköluokka TE

Tämän ulkonäköluokan käsittely-yhdistelmät vaativat erityismäärittelyä ja erityissuunnittelua.

Ulkonäköluokka T1

Valmiiksi verhotun pinnan tulee olla puhdas. Seinänverhouksen (esim. tapetin) on oltava kokonaan kiinnittynyt. Siinä ei saa olla irronneita reunoja, puskusaumojen rakoilua, repeämiä, kuplia eikä haittaavia värieroja. Saumojen tulee olla suoria ja mahdollisimman vähän näkyviä. Rajausten on oltava täysin täsmällisiä ja kuviokohdistus oikein. Valmiissa pinnassa ei sallita verhouksen alustasta johtuvaa epätasaisuutta. Alustassa ei sallita koloja, naarmuja, huokosia eikä nystyröitä.

Ulkonäköluokka T2

Valmiiksi verhotun pinnan tulee olla puhdas. Seinänverhouksen (esim. tapetin) on oltava kokonaan kiinnittynyt. Siinä ei saa olla irronneita reunoja, puskusaumojen rakoilua, repeämiä, kuplia eikä haittaavia värieroja. Saumojen tulee olla suoria ja mahdollisimman vähän näkyviä. Rajausten on oltava täsmällisiä ja kuviokohdistus oikein. Valmiissa pinnassa sallitaan alustasta johtuvaa lievää epätasaisuutta. Alustassa ei saa olla koloja, naarmuja, huokosia eikä nystyröitä.

Ulkonäköluokka T3

Valmiiksi verhotun pinnan tulee olla puhdas. Seinänverhouksen (esim. tapetin) on oltava kokonaan kiinnittynyt. Siinä ei saa olla irronneita reunoja, repeämiä, kuplia eikä haittaavia värieroja. Saumat saattavat olla vähän näkyviä. Rajausten on oltava pääosin täsmällisiä. Valmiissa pinnassa sallitaan alustasta johtuvaa epätasaisuutta.

Ulkomaalaus

Ulkopinnoilla ulkonäköluokkaa valittaessa otetaan huomioon maalattavan alustan materiaali, käytettävä tuote ja valittu työmenetelmä sekä työsaumojen sijoittelu (telinevalinnat). Pinnan struktuuri otetaan myös huomioon luokkaa valittaessa, esimerkiksi sahatulle puulle, rapatulle pinnalle, betonipinnalle tai hirrelle ei voi toteuttaa ulkonäköluokkia PuE tai Pu1.

Peittävän maalauskäsittelyn ulkonäköluokat ulkona

Ulkonäköluokka PuE

Tämän ulkonäköluokan käsittely-yhdistelmät vaativat erityismäärittelyä ja erityissuunnittelua. Pinnan valmiiksimaalauksen tulee olla täysin peittävä ja yleisvaikutelmaltaan yhdenmukainen ja tasavärinen. Värin ja kiillon tulee olla täysin tasainen ja vastata annettua tai mallipintaan tehtyä väri- ja kiiltonäytettä. Rajausten on oltava täysin täsmällisiä. Valmiissa pinnassa ei sallita alustasta johtuvaa epätasaisuutta, koloja, naarmuja, nystyröitä eikä huokosia. Valmiissa pinnassa ei sallita työtavasta johtuvia valumia, työsaumoja, jatkoksia eikä kiiltoeroja. Valmiissa pinnassa ei sallita työmaa-aikaisten vaurioiden näkyviä paikkauksia tai paikkamaalauksia.

Ulkonäköluokka Pu1

Pinnan valmiiksimaalauksen tulee normaalilta katseluetäisyydeltä tarkasteltuna olla täysin peittävä ja yleisvaikutelmaltaan yhdenmukainen ja tasavärinen. Värin ja kiillon tulee olla tasainen ja vastata vertailupintaa tai tehtyä mallipintaa. Rajausten on oltava normaalilta katseluetäisyydeltä tarkasteltuna täysin täsmällisiä. Valmiissa pinnassa sallitaan rakennusasiakirjoissa määritellyn mittatarkkuusluokan mukaista rakenteesta johtuvaa epätasaisuutta. Valmista pintaa arvioitaessa otetaan huomioon tuotteen ominaisuudet, alustan pinnan muoto (struktuuri) ja käytetty työmenetelmä. Valmiissa pinnassa ei sallita työtavasta johtuvia valumia, työsaumoja, jatkoksia eikä kiiltoeroja.

Ulkonäköluokka Pu2

Pinnan valmiiksimaalauksen tulee normaalilta katseluetäisyydeltä tarkasteltuna olla peittävä ja yleisvaikutelmaltaan yhdenmukainen ja tasavärinen. Värin ja kiillon tulee vastata vertailupintaa tai tehtyä mallipintaa siten, että värisävyssä ja kiillossa ei voi havaita yleissilmäyksellä eroja. Rajausten on oltava normaalilta katseluetäisyydeltä tarkasteltuna täsmällisiä. Valmiissa pinnassa sallitaan rakennusasiakirjoissa määritellyn mittatarkkuusluokan mukaista rakenteesta johtuvaa epätasaisuutta. Valmista pintaa arvioitaessa otetaan huomioon tuotteen ominaisuudet, alustan pinnan muoto (struktuuri), käytetty työmenetelmä sekä työsaumat. Valmiissa pinnassa ei sallita häiritsevässä määrin työtavasta johtuvia valumia, työsaumoja, jatkoksia eikä kiiltoeroja. Valmiissa pinnassa ei sallita työmaa-aikaisten vaurioiden häiritsevässä määrin näkyviä paikkauksia tai paikkamaalauksia.

Ulkonäköluokka Pu3

Pinnan valmiiksimaalauksen tulee normaalilta katseluetäisyydeltä tarkasteltuna olla yleisvaikutelmaltaan peittävä. Pienehköt sävyerot sallitaan. Rajausten on oltava normaalilta katseluetäisyydeltä tarkasteltuna tyydyttäviä. Valmiissa pinnassa sallitaan rakennusasiakirjoissa määritellyn mittatarkkuusluokan mukaista rakenteesta johtuvaa epätasaisuutta. Valmista pintaa arvioitaessa otetaan huomioon tuotteen ominaisuudet, alustan pinnan muoto (struktuuri), käytetty työmenetelmä sekä työsaumat. Valmiissa pinnassa sallitaan vähäisessä määrin työtavasta johtuvia valumia, työsaumoja, jatkoksia ja kiiltoeroja.

Kuultokäsittelyn ulkonäköluokat ulkona

Ulkonäköluokka KuE

Tämän ulkonäköluokan käsittely-yhdistelmät vaativat erityismäärittelyä ja erityissuunnittelua.

Ulkonäköluokka Ku1

Pinnan kuultokäsittelyn tulee normaalilta katseluetäisyydeltä tarkasteltuna olla yleisvaikutelmaltaan yhdenmukainen ja tasavärinen. Värin tulee vastata vertailupintaa tai tehtyä mallipintaa. Alustan luonnollisen kuvioinnin tulee näkyä. Rajausten on oltava normaalilta katseluetäisyydeltä tarkasteltuna täysin täsmällisiä. Valmiissa pinnassa sallitaan rakennusasiakirjoissa määritellyn mittatarkkuusluokan mukaista alustasta johtuvaa epätasaisuutta. Valmista pintaa arvioitaessa otetaan huomioon tuotteen ominaisuudet, alustan pinnan muoto (struktuuri) ja käytetty työmenetelmä. Valmiissa pinnassa ei sallita työtavasta johtuvia valumia, työsaumoja, jatkoksia eikä kiiltoeroja.

Ulkonäköluokka Ku2

Pinnan kuultokäsittelyn tulee normaalilta katseluetäisyydeltä tarkasteltuna olla yleisvaikutelmaltaan yhdenmukainen. Värin tulee vastata vertailupintaa ja tehtyä mallipintaa siten, että värisävyssä ei voi havaita yleissilmäyksellä eroja. Alustan luontaisen kuvioinnin tulee näkyä. Rajausten on oltava normaalilta katseluetäisyydeltä tarkasteltuna täsmällisiä. Valmiissa pinnassa sallitaan rakennusasiakirjoissa määritellyn mittatarkkuusluokan mukaista alustasta johtuvaa epätasaisuutta. Valmista pintaa arvioitaessa otetaan huomioon tuotteen ominaisuudet, alustan pinnan muoto (struktuuri), käytetty työmenetelmä sekä työsaumat. Valmiissa pinnassa ei sallita häiritsevässä määrin työtavasta johtuvia valumia, työsaumoja, jatkoksia eikä kiiltoeroja.

Ulkonäköluokka Ku3

Pinnan kuultokäsittelyn tulee normaalilta katseluetäisyydeltä tarkasteltuna olla yleisvaikutelmaltaan yhdenmukainen. Alustan luontaisen kuvioinnin tulee näkyä. Pienehköt sävyerot sallitaan. Rajausten on oltava normaalilta katseluetäisyydeltä tarkasteltuna tyydyttäviä. Valmiissa pinnassa sallitaan rakennusasiakirjoissa määritellyn mittatarkkuusluokan mukaista rakenteesta johtuvaa epätasaisuutta. Valmista pintaa arvioitaessa otetaan huomioon tuotteen ominaisuudet, alustan pinnan muoto (struktuuri) sekä käytetty työmenetelmä. Valmiissa pinnassa sallitaan vähäisessä määrin työtavasta johtuvia valumia, työsaumoja, jatkoksia ja kiiltoeroja.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/42/EY eli VOC-direktiivi rajoittaa rakennusmaalauksessa käytettävien maalien liuotemääriä.

Huhtikuussa 2004 annettiin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi, joka koskee orgaanisten liuotteiden käyttöä tietyissä maaleissa ja lakoissa sekä ajoneuvojen korjausmaalauksessa. Orgaaniset liuotteet, joista usein käytetään lyhennettä VOC (Volatile organic compound), vahingoittavat kemiallisten reaktioiden kautta ilmakehää, esimerkiksi lisäävät suoraan tai välillisesti haitallisen otsonin määrää.

Maalit ja lakat ovat yksi merkittävä liuotepäästöjen lähde, jota halutaan pienentää Euroopan unionin alueella. Direktiivin tavoitteena on siis ennen kaikkea parantaa ympäristön laatua.

Direktiivissä liuotteina tarkastellaan orgaanisia haihtuvia yhdisteitä, joiden kiehumispiste on enintään +250 °C normaalipaineessa. Liuotteen määrä ilmaistaan grammoina litrassa (g/l) maalia käyttövalmiina seoksena. Tämä tarkoittaa sitä, että myös tuotteen levittämisen helpottamiseksi tapahtuva ohennus tulee ottaa huomioon, samoin maaliin tai lakkaan lisättävät sävytyspastat, mikäli ne sisältävät liuotteita. VOC-aineina ei pidetä niitä märän maalin haihtuvia yhdisteitä, jotka kovettumisreaktion aikana muuttuvat osaksi maalikalvoa.

EU:n alueella on voimassa myös muita VOC –päästöjen vähenemistä edesauttavia rajoituksia ja määräyksiä. Teollista käyttöä koskeva direktiivi astui voimaan 1999. Siinä annetaan enimmäispäästömäärät maalaus- ja pintakäsittelytöitä tekeville laitoksille, ei niinkään suoraan käytettäville tuotteille.

Direktiivi koskee siis maaleja ja lakkoja kahdella eri soveltamisalueella. Direktiivin tekstiä lainaten: Se koskee sellaisia pinnoitteita (maaleja ja lakkoja), joita käytetään rakennuksiin, niiden koristeisiin ja kiinteisiin kalusteisiin sekä rakennuksiin liittyviin rakenteisiin toiminnallisessa, kaunistamis- ja suojaamistarkoituksessa. Tämä soveltamisala on jaettu 12 eri alaluokkaan, joissa on annettu sallitut VOCrajat sekä vesi- että liuoteohenteisille tuotteille erikseen.

Suomessa maalit jaetaan usein kauppa- ja rakennusmaaleihin sekä teollisuusmaaleihin. VOC- direktiivi koskee molempia maaleja, kun niitä käytetään rakennuksiin.

Annetut VOC-raja-arvot on esitetty oheisessa taulukossa.

Tuoteryhmä	VO g/l	LO g/l
A/a Seinä- ja kattomaalit sisällä (kiilto < 25 (60°)	VO 30	LO 30
A/b Seinä- ja kattomaalit sisällä (kiilto > 25 (60°)	VO 100	LO 100
A/c Kiviainespintojen ulkomaalit	VO 40	LO 430
A/d Puu- ja metallipintojen ulko- ja sisämaalit	VO 130	LO 300
A/e Lakat, petsit ja kuultavat ja peittävät puunsuojat sisälle ja ulos	VO 130	LO 400
A/f Kalvoa muodostamattomat sisäpetsit ja puunsuojat ulos	VO 130	LO 700
A/g Pohjamaalit (alustaa tiivistävät, eristävät tai lujittavat)	VO 30	LO 350
A/h Alustaa vahvistavat ja sitovat pohjakäsittelyt	VO 30	LO 750
A/i 1-komponettiset erikoistuotteet	VO 140	LO 500
A/j 2-komponenttiset erikoistuotteet	VO 140	LO 500
A/k Moniväripinnoitteet	VO 100	LO 100
A/l Efektituotteet	VO 200	LO 200

LO = liuoteohenteinen, VO = vesiohenteinen

Rakennusmaalauksessa käytettävien maalituotteiden alaluokat ja liuoterajat VOC-direktiivin 2004/42/EY liitteen II mukaan 1.1.2010 alkaen.

Direktiivi antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden myöntää yksittäisiä lupia myydä ja ostaa tarkasti rajoitettuja määriä tuotteita, jotka eivät vastaa VOC-pitoisuuden raja-arvoja, sellaisten rakennusten ja vanhojen ajoneuvojen entistämistä ja ylläpitoa varten, joilla toimivaltaiset viranomaiset katsovat olevan erityistä historiallista ja kulttuurista arvoa.

Tiettyjä tuotteita jää myös direktiivin ulkopuolelle. Näitä ovat kalustemaalit ja -lakat sisällä ja ulkona, venemaalit ja -lakat sekä tiemerkintämaalit. Edellytyksenä on, ettei niitä ole tarkoitettu käytettäväksi rakennuksiin. Myöskään erilaiset rakennuksilla käytettävät kitit ja tasoitteet eivät kuulu direktiivin piiriin.

Direktiivi edellyttää, että tuotteen etikettiin on merkitty tuotteen alaluokka sekä asiaankuuluvat VOC-pitoisuuden raja-arvot (g/l) liitteen sekä käyttövalmiin tuotteen VOCyhdisteiden enimmäispitoisuus (g/l).

Yhdistelmien valintaperusteet

Teknos HuoltomaalausRYL 2012 ohjelman valintataulukoiden avulla maalaustyön suunnittelija löytää helposti ja nopeasti oikean ratkaisun korjauskohteen maalaukseen. Olemme valinneet tähän ohjelmaan ammattirakentamisessa ja –maalauksessa yleisimmin käytettyjä huoltomaalauskäsittely-yhdistelmiä. Käsittely-yhdistelmien käyttökelpoisuus ja toimivuus perustuu MaalausRYL 2012:ta määritelmiin sekä Teknoksen pitkään kokemukseen maalien/maalityyppien toimivuudesta ja yhteensopivuudesta.

TEK-yhdistelmät

Teknos HuoltomaalausRYL 2012 ohjelman suosittelemat käsittely-yhdistelmät noudattavat pääsääntöisesti MaalausRYL 2012 kokoelman määrittämiä suosituksia. Joissain tapauksissa käsittely-yhdistelmän toimivuuden ja/tai vanhan ja uuden maalityypin yhteensopivuuden sekä parhaan ja/tai maalausteknisesti tehokkaimman lopputuloksen saavuttamiseksi olemme muuntaneet joitain yhdistelmiä soveltumaan paremmin toimiviksi käytettäessä Teknoksen maalituotteita. Eräissä tapauksissa olemme myös lisänneet valikkoon käyttökelpoisia yhdistelmiä, joita ei suoraan MaalausRYL 2012 kokoelmasta löydy. Nämä käsittely-yhdistelmät on merkitty TEK-tunnuksella, esim. 21301 TEK (numerot taulukoista).

TEK-merkittyjen yhdistelmien varma toimivuus perustuu Teknoksen pitkään kokemukseen tuotteittensa toimivuudesta rakennusmaalauksessa. Niiden toimivuus perustuu sekä käytännön, että Teknoksen tuotekehityksen ja/tai ulkopuolisen puolueettoman tahon suorittamaan testaukseen. TEK-yhdistelmät ovat Teknoksen suosituksia.

MaalausRYL 2012 käsittely-yhdistelmät on jaettu neljään työluokkaan, jotka määritellään kohteen sekä alustan laadun ja kunnon mukaisesti:

A Ensimaalaus; käsittely-yhdistelmä ennen maalaamattomalle pinnalle.
B Pesumaalaus; kun maalattu pinta on likaantunut, mutta maali on hyvin kiinni alustassaan tai väriä halutaan vaihtaa.
C Huoltomaalaus; kun vanha maali on osittain irronnut alustastaan tai mekaanisesti kulunut.
D Korjausmaalaus; kun vanha maali ei ole kiinni alustassaan ja maalaus on alustaa myöten vaurioitunut.
Näistä yleisimmin käytetty on huoltomaalaus.

Työluokka-tunnus on merkitty käsittely-yhdistelmänumeron eteen ensi- ja huolto- tai korjausmaalauksen erottamiseksi toisistaan, esim. A31201, C32101 ja D31201 (numerot taulukoista)

Yleistä

Maalipinnan kuntoarvio on tarkoitettu suoritettavaksi kiinteistön kuntoarviota täydentävänä, pääosin aistinvaraisesti tehtynä selvityksenä, jonka tekee maalausalan asiantuntija.

Maalipinnan kuntoarviossa tulee ottaa kantaa myös siihen, missä määrin maalipinnan vauriot johtuvat alustan vaurioista ja esittää tarvittaessa näille kuntotutkimusta. Maalipinnan kuntoarviosta saadaan tiedot maalipinnan huollon tai korjauksen toimenpiteiden ja niiden ajoituksen suunnitteluun. Maalipinnan kuntoarviossa tulisi myös alustavasti määritellä odotettavissa olevan työn ajankohta, laajuus ja menetelmät ennakkokustannusarvion laatimista varten.

Maalikalvon kestävyys on parhaimmassakin tapauksessa rajallinen. Ympäristötekijät huonontavat maalipintaa monella tavalla. Huonontuminen näkyy maalipinnan hilseilynä, kuplimisena, halkeiluna ja liituuntumisena. Lisäksi maalikalvo likaantuu, homehtuu tai sen värisävy muuttuu. Teräspinnoille saattaa syntyä ruostepilkkuja.

Maalipinnan vaurioita tutkittaessa erotetaan toisistaan vaurion aiheuttaja ja vaurioitumisen syy. Vaurion aiheuttaja on useimmiten luonnonilmiö. Vaurion syntymisen syy on sen sijaan suunnittelijan, rakentajan, maalarin tai rakennuksen käyttäjän. Osa vaurioista johtuu normaalista kulumisesta ja aineiden vanhenemisesta. Joitakin asioita ei myöskään nykyisellä tietämyksellä osata tehdä kestävämmiksi. Lisäksi työterveydelliset ja ympäristönsuojelulliset lait sekä asetukset rajoittavat tiettyjen maalien käyttöä.

Maalipinnan vauriot ja niiden syyt

Maalipinnan vauriot voidaan vaikutustavan perusteella jakaa kahteen ryhmään

• vauriot, joilla on pelkästään ulkonäöllistä vaikutusta
• vauriot, jotka heikentävät rakennusosan teknistä toimivuutta.

Vaurioiden syiden todettavuuden perusteella vauriot voidaan jakaa kolmeen ryhmään

• vauriot, joiden syyt voidaan todeta paikalla tehtyjen havaintojen perusteella
• vauriot, joiden syiden selvittäminen vaatii laboratoriotutkimuksia
• vauriot, joiden syyt jäävät epäselviksi.

Maalipinnan vaurioita voivat aiheuttaa muun muassa

• normaali kuluminen ja vanheneminen
• rakennevirhe
• suunnittelu- tai työvirhe
• tahallinen vaurioittaminen
• kunnossapitovirhe.

Suurin osa maalipintojen vaurioista syntyy veden tai vesihöyryn vaikutuksesta. Vesi aiheuttaa maalipinnan kuplimista, hilseilyä, homehtumista, suolakerrostumia ja jäätymisvaurioita. Kosteuden lähde on etsittävä ja poistettava ennen huoltomaalausta.

Esimerkiksi kylpyhuoneissa on käytettävä mahdollisimman vesitiivistä maalia ja rapatuissa julkisivuissa kosteuden on päästävä haihtumaan maalikalvon läpi. Rakenteen muotoiluun on kiinnitettävä huomiota, jotta kosteus pääsee valumaan tai haihtumaan pois vahinkoa aiheuttamatta.

Maalaustarvikkeiden sopimattomuus yhteen toistensa kanssa ja siitä johtuvat maalipinnan vauriot ovat usein seurausta suunnittelu- tai työvirheistä. Huoltomaalauksen suunnittelussa on vältettävä samoja virheitä.

Rakennevirheet

Maalaustuloksen epäonnistumiseen vaikuttavat usein maalausalustan ja rakenteen virheet. Ennen huoltomaalausta pyritään mahdollisuuksien mukaan poistamaan virheet, sillä muuten uusikin maalaus turmeltuu nopeasti.

Maalattavassa rakenteessa on vältettävä pintoja, joille voi kerääntyä roskia, vettä tai kemikaaleja. Pintaan sataneen, roiskuneen tai tiivistyneen veden on päästävä valumaan pois. Rakenteen reunat ja vesireiät on varustettava tippanokilla valuvan veden ohjaamiseksi siten, ettei vesi pääse kastelemaan alapuolisia pintoja. Kattorakenteiden, vesirännien ja suojapellitysten vuodot on korjattava. Vesijohdon vuodot aiheuttavat rakenteille kosteusrasituksia sekä irrottavat maalikalvon ja lahottavat puurakenteita.

Kosteuseristyksen puutteellisuus tai virheellisyys saa aikaan maalikalvovaurioita. Vesihöyrykosteus pääsee sisätiloista rakenteisiin asumisen, keittämisen tai muun toiminnan seurauksena. Ulkoinen kosteus tunkeutuu rakenteisiin vuodenaikoina, jolloin ilman suhteellinen kosteus on suuri.

Rakenteen muoto voi olla maalikalvon vaurion syy. Erityisesti puu- ja metallirakenteen terävä kulma tai reuna vioittuu helposti. Tämä johtuu siitä, että maalikalvo on ohuin kulmassa ja kalvon suojavaikutus siten vähäisempi. Puun eläminen rikkoo helposti maalikalvon kulmakohdista. Rakenteen pinnassa ei saa olla halkeamia tai rakoja.

Suunnittelu- ja työvirheet

Yleisin suunnitteluvirhe on kohteeseen valittu sopimaton maali tai rasitukseen nähden sopimaton käsittely-yhdistelmä.

Yleisimpiä maalaustyövirheitä ovat seuraavat:

• maalataan liian paksuja kalvoja, jolloin syntyy valuva ja huonosti kuivuva pinta, joka saattaa halkeilla vanhetessaan
• maalataan liian ohuita kalvoja, jolloin maalikalvon suojauskyky heikkenee
• käytetään väärää maalaustekniikkaa, jolloin tuloksena on epätasainen tai kirjava pinta
• maalataan sopimattomissa olosuhteissa, jolloin lämpötila, suora auringonpaiste, sade tai kosteus voi aiheuttaa vikoja maalikalvoon.

Hoito- ja huoltovirheet

Käyttötarkoituksesta riippuen kohteeseen on valittava maalityyppi, joka kestää tarvittavan pesemisen, puhdistamisen, hankaamisen ja harjaamisen.

Väärä puhdistus esimerkiksi liian happamilla tai emäksisillä puhdistusaineilla saattaa turmella maalipinnan. Voimakas mekaaninen puhdistus liian usein kuluttaa maalipintaa kohtuuttomasti.

Huoltomaalaus on tehtävä heti, kun vanhassa kalvossa havaitaan kulumista ja halkeilua. Laiminlyönti nopeuttaa maalikalvon kulumista ja alla olevan rakenteen vaurioitumista.

Maalipinnan vaurioitumisaste ja huoltomaalauksen ajankohta

Huoltomaalauksen ajankohtaan ja laajuuteen vaikuttavat sekä tekniset että taloudelliset näkökohdat. Rakenne on maalattava sitä aikaisemmin, mitä rasittavammassa ympäristössä se on.

Maalipinnan kunto voidaan jakaa kuuteen vaurioitumisasteeseen 0…5, jossa 0 tarkoittaa virheetöntä pintaa ja 5 niin paljon huonontunutta pintaa, että lisäluokittelu ei ole tarpeen.

Maalipinnan vaurioitumisasteen ollessa 0…1, huoltomaalaus voidaan tehdä niin sanottuna pesumaalauksena. Käsittelynä on pinnan pesun jälkeen tavallisesti vain ylimaalaus pintamaalilla kerran tai kahdesti.

Maalipinnan vaurioitumisasteen ollessa 2…3, tehdään normaalisti huoltomaalaus siten, että pinta pestään ja irtonainen maali poistetaan. Vaurioituneet kohdat pohjamaalataan ja tarpeen vaatiessa osasilotetaan. Valmiiksimaalaus tehdään pintamaalilla.

Maalipinnan vaurioitumisasteen ollessa 4…5, huoltomaalaus tehdään niin sanottuna korjausmaalauksena siten, että kaikki vanha maali poistetaan. Jos kohteessa on suunnittelu- tai rakennevikoja, ne korjataan. Käsittely-yhdistelmä valitaan kuten ensimaalauksessa, ottaen huomioon kohteen rasitusluokka ja esteettiset vaatimukset.

Maalipinnan liituuntuminen, homehtuminen tai likaantuminen ei yksistään yleensä ole syy korjausmaalaukseen, jossa kaikki vanha maali poistetaan. Pintakäsitellyn pinnan halkeilu ei välttämättä ole korjausmaalauskriteeri sellaisissa tapauksissa, joissa pinta on käsitelty hyvin kosteutta läpäisevällä pinnoitteella kuten lietemaalilla (keittomaalilla) tai kuullotteella. Näille maalityypeille pinnan lievä halkeilu on tyypillistä, eikä korjausmaalaus vähennä halkeilutaipumusta.

Ulkomaalauksessa maalikerrosten liian suuri paksuus voi aiheuttaa korjausmaalaustarpeen, jos pinta on maalattu moneen kertaan.

Rakennuksen maalipintojen kuntoa arvioitaessa on huomattava, että pintojen kunto saattaa olla kovin erilainen saman kohteen eri osissa. Esimerkiksi eteläseinä joutuu suuremmalle säärasitukselle kuin pohjoisseinä. Homevaurioita taas esiintyy useammin pohjoisseinällä kuin eteläseinällä.

Mikäli aiemmasta maalaustyöstä ei ole kirjallista dokumenttia, merkintää huoltokirjassa tai varmaa muistitietoa tulee huoltomaalattavan pinnan maalityyppi selvittää muilla keinoin.

Sisämaalauksessa vanhan maalin tunnistaminen ei ole yhtä tärkeää kuin ulkomaalauksessa, koska huoltomaalauksessa käytettävät vesiohenteiset maalit soveltuvat yleensä kaikille maalipinnoille. Poikkeuksena sisämaalauksessa maalausalustana voi olla esimerkiksi liima- tai kalkkimaalipintoja tai ruiskutasoitekattoja, jotka eivät ole suoraan maalattavissa vesiohenteisilla maaleilla.

Ulkomaalauksessa vanhan maalityypin tunnistaminen ja maalien yhteensopivuuden varmistaminen on tärkeää. Tämä ei välttämättä ole helppoa edes alan asiantuntijalle ja tehtävää vaikeuttaa usein se, että maalikalvo saattaa muodostua useista eri maalityypeistä.

Mahdollinen testauskaavio vanhan pinnoitteen tyypin selvittämiseksi

Huomaa:

• kemikaali voi reagoida pinnoitekalvon läpi
• epäorgaanisessa tuotteessa voi olla orgaanisia liäaineita
• orgaanisessa tuotteessa voi olla kalkkia täyteaineena
• lipeän reaktio voi olla hidas

MaalausRYL painottuu uudisrakennuksiin ja niiden maalaamiseen, mutta samoja aineita ja menetelmiä sovelletaan myös korjausrakentamisessa. MaalausRYLissä esitellyt nykyiset maalityypit ja työtavat eivät kuitenkaan aina sovellu vanhemman rakennuskannan kunnostukseen, sillä vanhojen rakennusten kunnostustarpeet poikkeavat usein uudisrakennusten vastaavista tarpeista.

Rakennusperinnön hoidon ja huoltamisen tavoitteena tulee aina olla kohteen luonteen ja ominaispiirteiden säilyttäminen ja vaaliminen. Tehtävissä korjauksissa tulee valita mahdollisimman samankaltaisia työtapoja ja maalausyhdistelmiä kuin mitä niissä on aikaisemminkin käytetty. Suojelluissa rakennuksissa vanhat pintakäsittelyt ovat usein historiallisesti merkityksellisiä ja siksi säilytettäviä.

Vanhaa rakennusta korjattaessa ja kunnostettaessa käytetään usein termejä konservointi ja restaurointi, jolloin tavoitellaan joko pintakäsittelyn säilyttämistä nykytilassaan tai sen kunnostamista esimerkiksi alkuperäisasuunsa. Näissä tapauksissa pintakäsittelyt on lopullisesti ratkaistava tutkimuksen, kokeiden ja työmallien perusteella.

MaalausRYL ei sovellu sellaisenaan restaurointityön ohjeeksi, vaan vanhojen rakennuspintojen restauroinnissa on toimenpiteiden perustuttava alkuperäisiin tai alkuperäisen kaltaisiin työmenetelmiin. MaalausRYLiä voi kuitenkin soveltaa tapauskohtaisesti ja harkiten.

Mikäli kohteessa arvellaan olevan tai töiden yhteydessä havaitaan vanhoja, rakennusajankohtansa ikäisiä pintakerroksia – eli maalauksia tai tapetteja – on syytä olla yhteydessä museoviranomaisiin ennen mahdollisia käsittelyiden poistamisia.

Rakennushistoriallisesti arvokkaiden kohteiden huolto-, kunnostus- tai maalauskäsittelyissä tulee käyttää restaurointiin erikoistunutta työvoimaa.

Tutkimus

Suojelukohteessa pintakäsittelyjen määrittely ratkaistaan rakennuksesta löytyvän tutkimustiedon perusteella. Ennen korjaustöiden aloittamista on hyvä tehdä perustutkimukset, joita ovat rakennushistoriaselvitys, pintarakenne ja väritutkimus sekä mahdolliset vauriokartoitukset (ks. sanasto). Tutkimuksissa tarvitaan asiantuntemusta. Tutkimustulosten pohjalta tarkennetaan säilyttämistavoitteet.

Myöhemmin tapahtuvan restauroinnin mahdollistamiseksi tulee vanhat pinnat suojata (ei poistaa) ja huolellisesti dokumentoida ennen pohjatöiden aloittamista ja uusien materiaalien lisäämistä. Alkuperäiseen arkkitehtuuriin kuuluvien pintakäsittelymenetelmien, -materiaalien ja -sävyjen käyttö on mahdollista vain, mikäli alkuperäisiä pintoja on rakennuksessa säilynyt tai ne on aiemmin dokumentoitu tarkasti.

Maalausmallit

Kun johonkin työmenetelmään päädytään, pitää kaikille toimenpidealueille tehdä riittävän suuret materiaali- ja menetelmämallit, joissa käytetyt menetelmät näkyvät vaiheittain. Lopulliset päätökset tehdään mallien perusteella. Työmallien tekijän tulee olla sama kuin työn toteuttajan. Mallit tulee hyväksyttää asiantuntijalla. Hyväksytyt työmallit säilytetään työmaan ajan vertailumateriaalina. Nämä toimenpiteitä edeltävät vaiheet ovat tarpeellisia myös sovellettaessa MaalausRYLiä vanhojen rakennusten maalaus- ja korjaustöissä.

Pohjatyöt

Säilytettävien pintojen suojaaminen ennen purkutöiden aloittamista on ensisijaisen tärkeää. Pintojen säilyttäminen onkin toimenpide, joka vaatii järjestelyjä koko työmaan ajan. Museovirastolla on korjauskortti rakenteiden työmaa-aikaiseen suojaukseen (kortti nro 21). Erityistä suojausta työmaa-aikana tarvitsevat myös erityispinnat kuten eri tavoin koristellut rakennuspinnat.

Toinen erityistä harkintaa vaativa toimenpide on maalinpoisto. Esimerkiksi täydellistä maalinpoistoa ei arvokohteissa koskaan suositella, sillä rakennusten historialliset kerrostumat ovat tällöin vaarassa hävitä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei minkäänlaista maalinpoistoa saisi tehdä, vaan tärkeää on, että alimmat, rakennuksen arkkitehtuuriin olennaisimmin liittyvät maalikerrokset säilyvät.

Mikäli arvorakennuksissa päädytään joissain rakennusosissa maalinpoistoon, aiemmat maalikerrokset on ennen työn aloittamista tutkittava ja dokumentoitava huolellisesti. Työn tekijällä tulee olla tähän riittävä kokemus. Rakennushistoriallisten tietojen säilyttämiseksi on perusteltua toimittaa väritutkimusraportit soveltuvaan pysyvään arkistopaikkaan kuten Museovirastoon tai alueen rakennusperinnön asiantuntijaviranomaisena toimivalle maakuntamuseolle.

Lähde: MaalausRYL 2012 liite, Historiallisten rakennusten maalaustyöt ja MaalausRYL

Teksti: Museoviraston työryhmä: Elisa Heikkilä, restaurointiasiantuntija Museovirasto Sirkkaliisa Jetsonen, yli-intendentti Museovirasto Aura Kivilaakso, intendentti Museovirasto Pekka Lehtinen, yliarkkitehti Museovirasto Jonas Malmberg, arkkitehti Museovirasto Ulla Setälä intendentti, restaurointi Museovirasto