FEIDOPUR PRIMER ZG23-G3

- Korroosionkestävä
- Kulutusta kestävä
- 2-komponenttinen
- Tasoite
- Pohjamaali
Käyttöturvallisuustiedote
Pinnan esikäsittely
Käsiteltäviltä pinnoilta poistetaan esikäsittelyä ja levitystä vaikeuttavat epäpuhtaudet sekä vesiliukoiset suolat lian- ja rasvanpoistomenetelmin.
TERÄSPINNAT: Valssihilse ja ruoste poistetaan suihkupuhdistamalla ruosteenpoistoasteeseen Sa 2½ (SFS-ISO 8501-1).
Esikäsittelyn paikka ja ajankohta tulee valita siten, ettei käsitelty pinta likaannu tai kostu ennen jatkokäsittelyä.
Lisätietoja esikäsittelystä ja huoltomaalauksesta on Teknoksen käsikirjassa "Korroosionestomaalauksen käsikirja". Opastavia tietoja pinnan esikäsittelystä löytyy standardeista EN ISO 12944-4 ja ISO 8501-2.
Käsittelyohje
Kerralla sekoitettavaa määrää arvioitaessa on otettava huomioon seoksen käyttöaika. Muoviosa ja kovete sekoitetaan keskenään oikeassa sekoitussuhteessa ennen levitystä huolellisesti astian pohjaa myöten. Sekoituksessa suositellaan käytettäväksi hidaskierroksista, sekoittimella varustettua porakonetta. Huolimaton sekoitus tai väärä sekoitussuhde aiheuttaa epätasaisen kovettumisen ja pinnan ominaisuuksien heikkenemistä.
Sekoita huolellisesti ennen käyttöä.
Paikkamaalauksessa ja pienissä kohteissa voidaan käyttää sivellintä tai telaa.
Käsittelyolosuhteet
Käsiteltävän pinnan tulee olla kuiva. Käsittelyn ja kuivumisen aikana tulee ilman, pinnan ja tuotteen lämpötilan olla yli +5 °C ja alle +35 °C ja ilman suhteellisen kosteuden alle 85 %. Käsiteltävän pinnan lämpötilan tulee olla vähintään +3 °C yli ilman kastepisteen. Hyvä tuuletus käsittelyn aikana on suositeltavaa.
Varastointi
Varastointikestävyys 1 vuosi avaamattomassa pakkauksessa. Varastoitava viileässä ja tiiviisti suljetuissa astioissa. Sopivin varastointilämpötila on +5 - +25°C. Kovete reagoi ilman kosteuden kanssa, joten koveteastia on säilytettävä huolellisesti suljettuna. Suojattava kuumuudelta ja jäätymiseltä!
Haihtuvat orgaaniset aineet (VOC) | n. 465 g/l |
---|---|
Käyttöaika | 5 h (+23 °C) |
Kovete | Comp. B: FEIDOPUR HARDENER ZH87-02 tai FEIDOPUR HS HARDENER ZH87-06 LONG tai FEIDOPUR WINTER HARDENER ZH72 |
Kiilto | Himmeä |
Käytännön riittoisuus | Arvot riippuvat mm. maalausmenetelmästä, pinnan laadusta sekä ruiskumaalauksessa kohteen rakenteesta johtuvasta ohiruiskutuksesta. |
Ohenne | FEIDOSOLV VZ46 |
Välineiden pesu | FEIDOSOLV VZ46 |
Värisävyt | Muita sävyjä sopimuksen mukaan. |
Varoitusmerkintä | Katso käyttöturvallisuustiedote. Tuotteen kovete ja käyttövalmis seos sisältävät isosyanaatteja. Ilmanvaihdon ollessa puutteellinen sekä erityisesti ruiskutusmaalauksen yhteydessä suosittelemme raitisilmanaamarin käyttöä. Lyhytaikaisessa tai väliaikaisessa työssä voidaan käyttää hengityksen suojainta yhdistelmäsuodattimella A2-P2. Tällöin tulee huolehtia silmien ja kasvojen suojaamisesta. |