Osallistava yhteisötaide aktivoi ja luo viihtyvyyttä

Maalaamista voi käyttää jonkin asuinalueen tai yhteisön osallistamiseen ja yhteisöllisyyden lisäämiseen. Yhteisötaide on taidesuuntaus, jossa taidetta tehdään jonkin yhteisön ehdoilla, yhteisön jäsenten kanssa ja heitä varten. Helsingin Kannelmäessä toteutetaan kesällä 2017 Tuntematon Kantsu -taidetapahtuma, joka tuo Kannelmäen asukkaat yhteen toteuttamaan alueelle taidetekoja. Kesän aikana kannelmäkeläiset pääsevät osallistumaan erilaisiin työpajoihin ja toteuttamaan taidetta omalle asuinalueelleen. Taiteilija Maj-Britt Huovilan johdolla uuden ilmeen saavat muun muassa Kannelmäen aseman portaat, Sitra-torin pylväät ja lukuisat sähkökaapit.

Kannelmäki-yhteisötaide-teknos-saku-siloksan

 

Väriä portaisiin

Maikku Huovilan suunnittelema oli myös paljon huomiota herättänyt Malminkartanonhuipun portaiden yhteisötaideteos. Jätemäen portaina tunnettuihin rappusiin suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä alueen asukkaiden kanssa raitataideteos ilahduttamaan ohikulkijoita.

Jätemäen portaat-raitataideteos-teknos-visa

Osallistavissa teoksissa maalaamisen avulla ihmiset saavat itse luoda ja jättää jäljen kaupunkitilaan ja omaan asuinympäristöönsä. Tällainen lisää paitsi alueen viihtyvyyttä synnyttää myös yhteisöllisyyttä. Teknos on tarjonnut Tuntematon Kantsu -projektiin ja Jätemäen portaiden taideteokseen maalit. Jätemäen portaat maalattiin VISA Peittosuojalla ja Kannelmäessä käytetään SILOKSAN ANTI-CARB Suojamaalia ja SAKU Sokkelimaalia. 

Maalineuvonta

Kysy Teknoksen asiantuntijoilta maaleista ja maalaamisesta.
(09) 5060 9550, ark. 8-16 (pvm/mpm)
maalineuvonta@teknos.fi

Jälleenmyyjähaku

Löydä lähin jälleenmyyjäsi, jolla on kattava valikoima Teknoksen tuotteita.

Karttahakuun