Leeb – askeleen edellä kehityksessä

Gnesau sijaitsee Gurktalin Alppien kätköissä ja Biosphärenpark Nockbergen kansallispuiston vuorten kainalossa. Siellä Leeb Balkone on jo yli 60 vuoden ajan kehittänyt ja valmistanut ainutlaatuisia tuotteitaan, joilla he ovat nousseet Euroopan johtavaksi parvekevalmistajaksi. Puu- ja alumiinivalmisteisten parvekkeidensa pintakäsittelyssä Leeb on luottanut Teknoksen ratkaisuihin jo vuosia.

Euroopan johtava parvekevalmistaja

Leeb Balkone aloitti toimintansa vuonna 1904 pienenä sahana. Kun parvekkeiden kysyntä kasvoi eikä alueella ollut yhtään niiden valmistajaa, Leebin suku päätti erikoistua parvekkeiden valmistamiseen. Ja siinä he menestyivätkin erittäin hyvin. Jatkuvat innovaatiot, loputon luovuus ja halu tarjota aina asiakkaille lisäarvoa ovat siivittäneet ainutlaatuisen tuotevalikoiman kehitystä ja nostaneet Leebin Euroopan johtavien parvekevalmistajien joukkoon. Tähän mennessä Leeb on valmistanut yli 1 500 kilometriä parvekkeita ja aitoja. Jonoon asetettuina ne ulottuisivat Gnesaun pääkonttorilta Barcelonaan asti. Ja lisää tulee joka päivä. 

Leeb Balkone on aina ollut perheyritys. Nyt sitä luotsaa jo neljäs sukupolvi. Toimitusjohtaja Markus Leebin mukaan yrityksen menestys on suurelta osin sen yli 150 työntekijän ansiota. "Heidän vahva erikoisosaamisensa ja intohimonsa tuottaa jatkuvasti uusia innovaatioita tuotantoon ja prosesseihin.

Itävaltalaisen markkinajohtajan laajassa tuotevalikoimassa on alumiini- ja puuvalmisteisia parvekkeita, aitoja ja sermejä, kattoja sekä parvekkeiden ja terassien lattioita. Aluksi Leeb valmisti parvekkeita vain havupuista, kuten kuusesta ja lehtikuusesta. Ajan myötä ja markkinoiden vaatimusten muuttuessa he lisäsivät tuotevalikoimaansa myös alumiiniparvekkeita. Nykyään vain noin 10 prosenttia Leebin parvekkeista valmistetaan puusta.

Tuotteita myydään runsaasti myös Itävallan rajojen ulkopuolelle. Päävientimaita ovat Saksa, Ranska, Italia, Sveitsi ja Slovenia. Yli 80 myyntikumppaninsa ansiosta Leeb on aina lähellä asiakkaitaan, jotta se voi tarjota näille tukea ja palvelua. Yrityksen strategia puhuu puolestaan. Yritys on tuplannut liikevaihtonsa viimeisten kymmenen vuoden aikana ja sillä on yli 100 000 tyytyväistä asiakasta. 

Leeb luottaa Teknoksen pintakäsittelyratkaisuihin

 Leeb on luottanut jo vuosien ajan Teknoksen pintakäsittelyratkaisuihin. Leebin ja Teknoksen yhteistyö alkoi 15 vuotta sitten GORI Industryn kautta. "Aluksi toimitimme pintakäsittelytuotteita vain puuparvekkeille", muistelee Reinhard Aberger, Teknoksen aluemyyntipäällikkö, joka on tehnyt yhteistyötä Leebin kanssa alusta saakka.

 "Kun Teknos osti GORI Industryn vuonna 2009 ja saimme käyttöömme Teknoksen laajan tuotevalikoiman, saatoimme lopultakin tarjota pinnoitteita myös alumiinituotteille." Vuonna 2013 Teknos lopulta vakuutti Leebin erittäin kestävällä INFRALIT PE 8791 -polyesterijauhemaalillaan. Siitä lähtien Teknos on ollut Leebin pääasiallinen maalintoimittaja myös alumiinimallistossa.

 Leeb luottaa sitkeyteen ja kestävyyteen, joilla he erottautuvat kilpailijoistaan. Leeb tutki uusia alumiinin pintakäsittelyratkaisuja halutessaan kehittyä tällä sektorilla.

"Siihen, että valitsimme Teknoksen uudeksi ensisijaiseksi jauhemaalitoimittajaksemme, oli kaksi pääasiallista syytä. Ensinnäkin Teknos on yksi harvoista toimittajista, jotka kykenevät toimittamaan koko värivalikoimamme erittäin säänkestävinä maaleina. Toiseksi vuosien luotettava yhteistyö Teknoksen kanssa ja ennen kaikkea Reinhard Abergerin erinomainen tuki oli avainasemassa", Markus Leeb kertoo.

Hyväksi havaittu ja innovatiivinen pintakäsittelyprosessi

Tuotteiden laadun takaamiseksi kaikki komponentit pintakäsitellään uusimman tekniikan mukaisessa pintakäsittelylaitoksessa, jossa käytetään Leebin juuri tähän tarkoitukseen patentoimaa jauhemaalausmenetelmää nimeltä ALU Comfort Plus®.

Esikäsittely on erittäin tärkeää, jotta maali tarttuu alustaan virheettömästi. Automaattinen kuljetin siirtää käsittelemättömät alumiiniprofiilit peittausalueelle, jossa ne huuhdotaan kerran vedellä ja kolme kertaa deionisoidulla vedellä. Passivoinnin jälkeen alumiiniprofiilit kulkevat kuivaimen läpi. 

Sen jälkeen ne maalataan INFRALIT PE 8791 polyesterijauhemaalilla joko automaattisella maalauslinjalla tai manuaalisesti ruiskuttamalla. Pinnoitteen paksuus on 70–110 µm. Jauhemaali verkkoutetaan 15 minuutin ajan 190 asteen lämpötilassa, minkä jälkeen kaikki profiilit tarkistetaan tarkasti yrityksen omassa laatulaboratoriossa.

Puuosien pintakäsittelyssä Leeb luottaa tekniikkaan, joka on osoittanut laatunsa vuosien varrella. Sahauksen ja profiilihöyläyksen jälkeen yksittäiset osat painekyllästetään. Painekyllästys suojaa puuta tehokkaasti lahottajasienen haittavaikutuksilta.  Lisäksi se parantaa veden hylkimistä ja mittapysyvyyttä.

Kyllästetyt osat käyvät tämän jälkeen läpi kolme flowcoat -maalauskierrosta, joissa ne pintakäsitellään vesiohenteisilla ja laadukkailla Teknoksen tuotteilla. Ensimmäisellä maalauskerralla käytetään TEKNOPRIMER 2949 -pohjustetta. Tämän jälkeen tehdään vielä kaksi maalauskierrosta TEKNOTOP 2980 -pintalakalla/maalilla. Se muodostaa joustavan pinnan ja suojaa UV-säteilyltä. Sekä pohjuste että pintalakka/maali on suunniteltu nimenomaan parvekkeiden pintakäsittelyyn. Tuotteita on saatavana useissa peittävissä ja kuultavissa sävyissä.

Jatkuvaa kehitystä tulevaisuutta silmällä pitäen

Leeb Balkone haluaa säilyttää asemansa markkinajohtajana ja jatkaa kasvuaan. Tavoitteeseen päästäkseen se kehittää jatkuvasti uusia innovatiivisia ratkaisuja ja rakenteita sekä yhdessä Teknoksen kanssa entistä parempia pintoja.

"Teknos on ylpeä pitkästä yhteistyöstä Leebin kanssa. Yhteistyön kulmakiviä ovat luotettavuus sekä yhteinen halu kehittyä ja innovoida", sanoo Reinhard Aberger. "Meistä on hienoa tehdä edelleen yhteistyötä sellaisen yrityksen kanssa, joka haastaa jatkuvasti itsensä ja muut ja on tämän ansiosta aina askeleen edellä kehityksessä."

 

Tuote Variantti Tyyppi Kiilto Verkkouttamisaika/
kappaleen lämpötila
Hyväksynnät
INFRALIT PE 8796 -00 Solid 65 - 85 15 min / 180°C

QUALICOAT Class 2

GSB MASTER
-09 Metallic   10 min / 190°C
INFRALIT PE 8735 -00 Solid 23 - 33 15 min / 180 °C

QUALICOAT Class 2

GSB MASTER
-09 Metallic   12 min / 190 °C
INFRALIT PE 8791 -00 Texture 8 - 18 15 min / 180 °C QUALICOAT Class 2
-09 Metallic   10 min / 190 °C

Erittäin säänkestävät jauhemaalit

Erittäin säänkestävät jauhemaalit ovat merkittävä edistysaskel julkisivujen laadun- ja säänkestävyyden parantamiseksi kaikissa sääoloissa. Ne soveltuvat erityisesti kohteisiin, jotka altistuvat erittäin voimakkaalle UV-säteilylle, pakokaasuille ja teollisuuden päästöille. Erittäin säänkestävällä jauhemaalilla maalatulla pinnalla on parempi naarmuuntumisen- ja mekaanisen rasituksen kesto sekä kiillon säilyvyys. Super durable -polyesteriteknologian edut tulevat esiin sekä tehokkaammassa pintakäsittelyprosessissa että pinnoitetun kohteen edullisemmissa huoltokustannuksissa. Kaikki Teknoksen erittäin säänkestävät jauhemaalit täyttävät QUALICOAT standardin Class 2 -vaatimukset.