Tervetuloa Teknoksen värimaailmaan

Me olemme yksi Euroopan johtavista teollisuusmaalien valmistajista, jolla on vahva asema kauppa- ja rakennusmaaleissa. 

Tarjoamme laajan valikoiman laadukkaita maaleja ja pintakäsittelyaineita valmistavan teollisuuden, rakennusalan ammattilaisten ja kuluttajien käyttöön. Erityistä huomiota kiinnitämme tuotteittemme ominaisuuksiin ja laatuun. 

Jatkuva tutkimus- ja tuotekehitystyö ja ympäristöasioiden tinkimätön huomiointi kaikessa tekemisessämme auttavat meitä täyttämään ja jopa ylittämään tämän päivän monimuotoiset vaatimukset. Teollisuuden tarpeista lähtevä laatutaso, vahvat perinteet ja asialleen omistautuneet ihmiset ovat avaintekijöitä kehittäessämme edelleen toimintojamme asiakkaittemme hyödyksi.

Vuonna 1948 perustettu yhtiömme on perheyritys. Konsernijohtaja Paula Salastie jatkaa yrityksen toimintaa Kiikan suvun edustajana jo kolmannessa sukupolvessa. Teknoksen palveluksessa on yli 1300 henkeä, joista runsaat 190 toimii tutkimuksen ja tuotekehityksen parissa. Konsernin liikevaihto on noin 307 milj. euroa. 

Meillä on tuotantoa kahdeksassa maassa: Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa, Saksassa, Puolassa, Venäjällä ja Kiinassa. Omia myyntiyhtiöitä on 18 maassa. Lisäksi Teknos-konsernilla on vientiä oman edustajaverkoston välityksellä pariinkymmeneen muuhun maahan. Suomessa Teknoksen tuotantolaitokset sijaitsevat Rajamäellä ja Helsingissä, jossa toimii myös yhtiön pääkonttori ja toinen tutkimuskeskuksista.  

Pyrimme olemaan asiakkaillemme ensisijainen yhteistyökumppani. Tuotekehityksemme kulmakivenä on niin laatuun, ympäristöön, turvallisuuteen kuin taloudelliseen kannattavuuteenkin liittyvät asiat.